Joutsenet

Tämän ei tosiaan pitänyt olla mikään lintublogi.

Ei tämä varmaan olekaan, mutta maalla kevät on lintujen aikaa.

Ensimmäiset tulevat jo, kun pellot ovat vielä lumen peitossa, joki jäässä ja kevät vasta lupaus tulevasta.

Pikkuhiljaa väenpaljous kasvaa. Hiljaisen talven jälkeen äänimaailma on yhtäkkiä korviahuumaavan rikas: lokit, kurjet, töyhtöhyypät ja kuovit tuntuvat kilpailevan siitä, kuka saa aikaan eniten ääntä. Välillä taivaanvuohi lentää yli. Sillan alta lentoon viuhuvat telkät. (Yleensä juuri silloin, kun ylität sitä hevosen kanssa.)

Savupiipussa torailevat naakat.

Ja sitten ovat joutsenet. Toisina vuosina niitä on vain muutama pariskunta. Toisina pellot täyttyvät valkoisista hahmoista, jotka ovat yhtä aikaa liikuttavan kömpelöitä ja arvokkaita.

Tänä vuonna niitä on kymmeniä. (Seuraan on lyöttäytynyt myös yksinäinen kurki, joka ehkä haluaisi olla joutsen. Tai mistäs minä sitä tiedän.)

Lähestyvän joutsenen tunnistaa kaukaa. Useimmat ilmoittavat itsestään kuuluvilla toitotuksilla ja törähdyksillä, ja linnun ollessa kohdalla voi kuulla sen siiveniskut. Se ei ole mikään pieni ääni: täysikasvuisen joutsenen siipien kärkiväli on yli kaksi metriä.

Ilma liikkuu. Kesä tulee.