Lenkkipolulla San Franciscossa

Osa teistä tietääkin, että en ole muutamiin vuosiin ollut erityisen kiinnostunut urheilusta. Olen viime aikoina keskittynyt lähinnä hyötyliikuntaan ja penkkiurheiluun. Menin kuitenkin julistamaan viime vuoden lopulla, että aion hankkia ns. JLo-absit kesään 2013 mennessä, joten takaraivossa on aina ajoittain kolkutellut pieni muisto tästä lausahduksesta.

Olen siis pakon sanelemana ajautunut täällä pariin kertaan lenkkipolulle. Olisin kuitenkin voinut suunnitella vatsalihasten ja ennen kaikkea paremman kunnon hankkimisen johonkin muuhun ajankohtaan tai vastaavasti olisin voinut muuttaa muutamaksi kuukaudeksi esim. Pohjanmaalle tai Alankomaihin San Franciscon sijaan.

San Franciscon mäkinen maasto ei nimittäin sovellu millään tavalla urheilun uudestaan aloittavalle henkilölle. Olen täysin poikki ja syke on 190 jo ensimmäisten kortteleiden jälkeen. Joudun ”juoksemaan” kokoajan ylämäkeen (I kid you not). Enkä voi sitä paitsi edes ymmärtää jatkuvan ylämäen logiikkaa – eikö jossain vaiheessa ylämäen jälkeen pitäisi tulla alamäki? Juoksulenkit eivät siis ole kestäneet muutamaa minuuttia kauemmin ja lenkkikertojen laskemiseen riittää vielä toistaiseksi yhden käden sormet.

Motivaatioon ei myöskään auta se, että pesukonekuivausrumpuyhdistelmä kutistaa mun vaatteita. Ei, kyse ei ole kiloista vaan oikeasti kutistavista laitteista. Onneksi tämän persjalkaisen farkuista voi pituudesta muutaman sentin ottaakin. Vyötärön pitäisi kyllä pysyä vähintään entisellään.

Tämän perusteella ja näiden tekosyiden varjolla voinkin jo todeta, että vatsalihaslupaus ei tule pitämään. Pahoittelut siis kaikille, jotka odottivat tapaavansa kesän korvilla kiinteytyneen ja kaikin puolin teräksisen Johkun (eli JTy:n). Kotiin palaa samanlainen jenkkakahvaleidi, joka sieltä lähtikin. Ehkä jopa pari kiloa ekstraa mukana – tuliaisena ja talven varalle 😉

Liikunnan iloa kaikille. Tämä täti lähtee nyt perjantai-illan kunniaksi ”ulkoilemaan”.