etualalla: schmetterlinghaus (perhostalo), keskellä: albertina (museo) ja takana: augustinerkirche (pyhän augustuksen kirkko), burggarten hofburg, hanuschgasse, 1010 wien.

Tauon ideahan on, että se loppuu joskus.

Toisaalta, jos nyt aivan rehellisiä ollaan, niin enhän minä koskaan jättänyt Lilyä. Semiuskollisen lempiblogieni seuraamisen lisäksi olen kausittain ryhdistäytynyt myös kommentoimaan kirjoituksia. Useimmiten kylläkin pseydonyymeillä, mutta… Oman kehitysprosessin kannalta tämä on ollut hyvää treeniä sekä erittäin tarpeellista myös oman äidinkielen ylläpidon kannalta. Yliopistossa ja arjessa dominoiva käyttökieleni kun ei ole äidinkieleni.

Ennen kuin kerron lisää tästä uudesta palstasta, palataan vielä hetkeksi muutaman vuoden taakse: Aloitin kolmisen vuotta sitten tutustumisen blogimaailmaan kirjoittamalla Lilyyn 365 Days of Vienna palstaa. Ydinideanani tuolloin oli keskittyä tarkastelemaan muuttunutta arkeani – olin juuri muuttanut Wieniin ja aloittanut taidehistorian kandin opinnot Wienin yliopistolla. Arkeni oli tietysti täynnä kaikkea uutta ja jännittävää, mutta huomasin ikäväkseni, että minulla oli kaikesta otollisesta materiaalista huolimatta suuria vaikeuksia keksiä kirjoittamisen aiheita, itse kirjoittamisesta puhumattakaan. Niinpä muutaman kuukauden hiljaiselon jälkeen päätin hiljentää blogin lopullisesti ja jättäytyä kirjoittelusta taka-alalle. 365 Days-palstan olen nyt balsamoinut ja museoinut (linkki yllä). Voitte käydä siellä kurkistelemassa alkutaipaleeni tuotoksia, jos haluatte lukea kuka minä, ainakin vielä muutama vuosi sitten, olin.

Entä mitä tämän tauon aikana on tapahtunut? Tärkein yksittäinen muutos, joka on auttanut minut jälleen kirjoituspöydän ääreen, on ollut eräs yliopistollani vierailema käytännöllisen-kirjoittamisen-kurssi. Menneen kevään aikana olen päässyt yli tyhjän-paperin-pelostani ja löytänyt uudelleen intohimoni kirjoittamiseen. Tämä on säännöllisen harjoituksen sekä monen oivalluksen summa ja onnistumisen kokemuksista rohkaistuna olen päättänyt palata Lilyyn – tällä kertaa ihan oikeasti, enkä enää salanimien turvin.

Ennen tämän kirjoituksen loppua haluan vielä summata teille motiivini ja samalla tämän upouuden Stillleben-palstan idean: Haluan tulla sellaiseksi kirjoittajaksi, joka osaa jäsennellen kertoa ajatuksistaan ja kokemuksistaan. Haluan myös avata metodejani, joilla aion palstaa kirjoittaa ja jotka auttavat minua ideoideni järjestelyssä. Tarkoitukseni on siis kirjoittaa eräänlaista metablogia: kirjoittaa kirjoittamisesta ja blogaamisesta. Sen lisäksi aion myös tavallaan palata 365 Days-palstani perinnölle ja jatkaa ulkosuomalaisen arkeni raportointia. En mitenkään osaa edes arvata, mitä näistä lähtökohdista syntyy, mutta sekin on luonnollisesti osa tätä prosessia: epävarmuus.

”Ajattelen juuri parhaillaan revontulia.
Ei voi tietää, ovatko ne olemassa vai näkyvätkö ne vain.
Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.”

– Tuu-tikki

Muumilainaukset on niin klisee, tiedän, mutta mielestäni juuri tämä lainaus on yksi Tove Janssonin kauneimpia ja haikeimpia, ja ansaitsee siksi olla ensimmäinen sitaattini tällä palstalla.

Näin uuden palstan ensimmäisen kirjoituksen lopuksi haluan vielä kiittää kaikkia kaipaajia: olen niin kiitollinen ettette unohtaneet minua! Kiitos, on ihanaa taas nähdä teidät! Tervehdin myös lämpimästi kaikkia uusia kasvoja: Tervetuloa! Minä olen Jutta, hauska tutustua. Toivottavasti viihdytte!