Masennus on Kutsumaton Vieras osa 2

Seisoin eräänä tiistaina postin jonossa hakemassa uutta hienoa hattuani, jonka tilasin. Sellaisen, mitä muodikkaat naiset pitävät. Ja sitten kuulen sen tassun äänet.

 

…täps, täps, täps, täps…

 

Kaikki pysähtyi. Käännyin katsomaan äänen suuntaan ja näin sen tassuttavan kohti. Sieltä se näätäeläin taas vaappuu kohti. Se näky otti vatsanpohjasta. Hätäännyin, mutta jäädyin niille sijoilleni. Kuulen sen tulleen jalkojeni juureen, mutta pidän katseen tiukasti numerotaulussa ja odotan vuoroani. Itku tarttui kurkkuuni.

 

Samantien kun saavuin asunnolleni ja painan oven kiinni, isot ja lihavat kyyneleet valuvat pitkin poskiani. Miksi se on taas täällä? Luulin tehneeni viime kerralla selväksi, ettei takaisin ole tulemista. En minä ole valmis sen uuteen vierailuun. Minulla on paljon tehtävää eikä minulla ole aikaa tuolle kusipäälle. Ajatukset sinkoilevat villisti ja siinä takki päällä eteisessä seisoessani Kutsumaton Vieras on pakettini kimpussa. Häntä ja takapuoli villisti heiluen se tutkii, onko paketissa mitään hänelle. Ei tässä enää mitkään hienot hatut ilahduta, kun se tunki taas mukaani. Avaan kuitenkin paketin ja sovitan hattua päähäni. -Ei hullumpi, mietin ja hymyilen itselleni. -Sinulla on kyllä sen sorttinen pallopää, että sinuna miettisin uudestaan, Kutsumaton Vieras kujertaa vieressäni.

 

Vai pallopää?

 

Tiedän sen puhuvan joutavia, mutta katsoessani itseäni peilissä huomaan itsekin, että pääni on vähän ympyrä. Minun oli tarkoitus laittaa hattu päähäni illalla, mutta enää se ei tunnu hyvältä idealta. -Hmph, no mitä sitten? Ei se ole ennenkään minua haitannut, tokaisen sille. En halua välittää siitä. Ja voiko näätäeläimen näköisen Kutsumattoman Vieraan odottaa tietävän mitään hatuista tai pallopäistä?

 

Voi paska! Kello on jo noin ja minä olen vielä näin. Alan vauhdilla vaihtamaan vaatteita etten myöhästy. Onneksi olin miettinyt asuni valmiiksi. Peilaan itseäni peilistä ja totean tyytyväisenä sen olevan toimiva kokonaisuus. -Mistäs tuo makkara on tuohon lantiolle ilmestynyt? Onko housut liian tiukat? Kutsumaton Vieras kyselee ja osoittaa tassullaan minua. Kiinnitän huomioni vatsanseutuuni ja huomaan siinä muhkuran. Se kiipeää jalkaani pitkin ja nipistää minua selästäni. -Et ole varmaan huomannu tuotakaan munhkua tuolla selässä, se huomauttaa miltei tuomitsevasti. Kutsumaton Vieras istahtaa olkapäälleni ja katsoo naamaani todella läheltä ja arvioivasti. -Olisit voinut meikata huolellisemminkin, se tokaisee ja hyppää alas lattialle.

 

Katson itseäni peilistä. Niin… Kai minä olen vähän pyöristynyt. Ja olisinhan minä voinut sen meikkisudin kanssa olla huolellisempi. Oloni muuttuu tyytyväisestä epämukavaksi. Pitäisikö minun vaihtaa nämä vaatteet? Pitäisikö vaihtaa vaikka isompi paita? Meikkiä en enää kerkeä aloittaa alusta.  Entä jos tuosta vähän vanupuikolla pyyhkäisisin… -Perkele, nyt loppu tämä joutava jahkaaminen! tokaisen mielessäni ja tajuan olevani jo myöhässä. Nakkaan ulkovaatteet päälleni ja kiiruhdan ulos. 

 

Kutsumattoman Vieraan kommentit väijyvät mielessäni koko illan. Yritän aina milloin mitenkin peittää uuden vatsamakkarani. En uskalla katsoa ihmisiä pitkään silmiin etteivät he huomaa sotkuista meikkiäni. Hävettää, että tulikin lähdettyä tämän näköisenä liikkeelle.

 

Illan päätyttyä palaan asunnolleni, heitän vaatteet nurkkaan ja pesen meikit pois. Katson itseäni kokovartalopeilistä. Näätäeläin istuu viereeni. Siinä seistessäni päätän aloittaa uuden ja terveellisen elämän. Rakennan uuden kunto-ohjelman, laihdutan ja hankkiudun eroon selluliitistä. Kutsumaton Vieras nyökyttelee vieressäni. Sitten voin kulkea tyytyväisenä kadulla ja sitten on kaikki hyvin, sitten olen arvokkaampi ja parempi ihmisolento, kunhan nyt ensin pääsen eroon täst…

 

Ajatus katkeaa kesken. Siis mitä helvettiä minä mietin? Järkytyn omista ajatuksistani ja mollotan itseäni syyttävästi. Entä sitten jos olen pyöristynyt? Olenhan minä silloinkin yhtä hyvä niin kuin ennenkin. Ja enkös minä smokey-eye -meikkiä hakenutkin meikatessani. Väittelen itseni kanssa hetken kunnes tajuan, että vika ei ole ollut minussa vaan Kutsumattoman Vieraan sanoissa. Nämä ideat eivät ole olleet minun. Olinhan tyytyväinen itseeni ennen kuin se aukaisi nokkansa. Katson sitä oikein häijysti ja näytän kieltä. -Oot oikeesti aika mulkvisti, sihisen sille. 

 

 

Muistakaa ystävät rakkaat: oot paras just sellaisena kuin olet <3 Älä kuuntele mitä se näätäeläin sulle sanoo.