Hei sinä

Tänään on aihelmana kirjoittaa jostakusta joka inspiroi minua. Minä näen yleensä jokaisessa ihmisessä jotain inspiroivaa, mikä kimaltelee hennosti esiin heidän puhuessaan ja ilmaistessaan ajatuksiaan. Minulla on suurlykky tuntea monta kauniisti kimaltavaa ihmistä. Arvostan heistä jokaista. Ja toivon että he jatkavat kimaltamistaan.

Vaikka nyt olisi ultimaattinen mahdollisuus ylistää jotakuta tiettyä läheistäni tässä postauksessa, en sitä tällä kertaa tee. Olkoon tämä hetkeni tunnustaa fanitukseni tiettyä kirjailijaa ja tarinaa kohtaan. Ihailen naista, jota en henkilökohtaisesti tunne, mutta hän on vaikuttanut paljon minuun ja ennen kaikkea lapsuuteeni. Hän on luonut yhden erään erityisen kirjasarjan, minkä suureksi faniksi lukeudun. Olen lumoutunut vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. Varmaan ikuisesti. Ensimmäinen teos kuuluisasta sarjasta ilmestyi vuonna 1997 ja viimeinen vuonna 2007. Kyseiseisten kirjojen pohjalta on tehty niin elokuvia, pelejä, teatteria, spin off-tarina sekä -elokuvaa ja ties mitä. Minun onnekseni. Olen ollut aiemminkin tietoinen kyseisen kirjailijan luoman tarinan vaikutuksesta ympäri maailman, mutta viime lauantaina (1.syyskuuta) se iski taas tajuntaani kuinka syvälle vaikutus ulottuu, kun fanit kokoontuivat King’s Crossille odottamaan junan lähtöä. Hän on onnistunut luomaan kokonaisen maailman, mikä viehättää ihmisiä vieläkin ja johon moni haluaisi kuulua, eikä siitä tunnuta saavan tarpeekseen. Minä en ainakaan. Sarjan ensimmäisen kirjan käsikirjoitus hylättiin muistaakseni 12. eri kustantamossa ennen kun löytyi joku joka sen olisi valmis painattamaan. Olen lukenut kaikki kyseisen sarjan kirjat (aloitin keväällä lukemaan ne taas alusta), nähnyt kaikki elokuvat moneen kertaan, kuunnellut elokuvien soundtrackeja, pelannut pelejä ja ja ja… Minulla on taipumusta aina intoutua kun päästään tähän aiheeseen. Hyvän kirjan tunnistaa mielestäni siitä, että se herättää tunteita lukijassa ja siinä nämä ovat onnistuneet. Olen itkenyt ja nauranut lukiessani ja hahmoihin on helppo samaistua. Muistan hyvin sen kun ensimmäinen elokuva oli ilmestynyt ja se näytettiin myös meidän koulussa jossain elokuvatapahtumajutussa. Ai ettien että olin katkera isoveljelle ja muille vanhemmille koululaisille kun he saivat sen katsoa, mutta minä en koska ikä ei riittänyt. Ja kyllä, myönnän odottaneeni, ihan leikillä vain, tulisiko minullekin kirje. Mutta ehkä hauskinta tässä ilmiössä on ollut se, että minä kasvoin niiden mukana. Minusta tällä kirjailijalla on mitä mainioin mielikuvitus, hänellä on ihana tapa kirjoittaa, hän on ollut sitkeä ja tehnyt paljon töitä kyseisen sarjan kirjoittamiseen. Hänen uurastuksen ansiosta minun lapsuuteni oli taianomainen ja luulen sen olleen osasyy, miksi olen hurahtanut tarinoihin ylipäätään. 

Nyt maistuisi kermakalja.