Voihan vehnäleipä ja mädät mantelit. Tämä on vaikea. Ei siksi etteikö minulle olisi koskaan sanottu mitään. Valikoimasta kuitenkin löytyi yksi erikoisimmista tilanteista, minkä voi kuvailla nuorisokielellä WTF, mutta se sai ajattelemaan. Mennääs ajassa pari vuotta taaksepäin, jolloin kevät oli kääntymässä kesäksi.

Eräänä alkuiltana istuin ystäväni kanssa kuppilan terassilla. Edessäni herkkujuoma. Leuto tuuli hiveli poskiani ja kipeää siitepölyallergian runtelemaa nenääni. Oloni oli keveä ja odottavainen. Hyviä asioita oli horisontissa. Me nauroimme ja rupattelimme. 

Jossain vaiheessa kuppilan sisältä purjehtii vanhempi herra vapaata istumapaikkaa tähystäen. Hän kysyy kohteliaasti saako istua meidän seuraamme ja täytti piippuaan. Istu pois, vastaamme. Herra juttelee niitä ja näitä. Vaikuttanee sosiaaliselta rupattelijalta. Hän kertoo tehneensä elämänsä aikana paljon töitä, ajanut rekkaa ja ollut sairaanhoitaja. Jaa jaa, sepä mielenkiintoista, juttelen takaisin. Olin edellisenä talvena siirtynyt tupakoinnista sähkötupakan käyttöön. Herran silmät lentivät selälleen kaivaessani laukusta vekottimen, mikä näyttää akulta jossa on pikkuinen akvaario täynnä siirapin väristä nestettä. Olet sinä kyllä tyhmä, herra tokaisee minulle. Okei, myönnän ettei sähkötupakan käyttö ole fiksun tointa, mutta löysin tilanteesta ironian ja ristiriitaisuuden siemenen. Täyttihän ukkeli piippua. Ihan sama, olen lohikäärme, ajattelin ja puhalsin paksun omenan tuoksuisen pilven.

Ei, ei se ole ensimmäinen kerta kun minua ollaan tyhmäksi sanottu. Kertomuksen ydin on vasta tulossa. Rupattelemme edelleen niitä näitä ja herra kehuu itseään hyväksi ihmistuntijaksi ja hän osaa kuulemma lukea ihmisiä. Tämä taito ei ole vahvimpia ominaisuuksiani ja uteliaisuuteni heräsi. Kuinka hän sen tekee? Teach me senpai! Herra pyysi saako tutkia kättäni. Hieman häkeltyneenä, mutta uteliaisuutta puhkuen annoin käden herralle. Hän tutkii kämmenen viivoja tietävän oloisena piippu suussa. Hän nostaa katseensa ja ilmekään värähtämättä hän kertoo minun käyttävän ihmisiä ja että minä nautin siitä.

Se olisi ollut sama asia jos herra kirologi olisi kopsauttanut minua pöydällä olevalla tuhkakupilla päähän. Muistan menneeni sanattomaksi, mutten muista mitä muuta hän sanoi. Aloin lievälle puolustuslinjalle. Rakensin pienen barrikadin ja nousin romujen päälle puolustamaan itseäni. Näet minusta kyseinen ajatus on aivan kauhea enkä voisi kuvitella tekeväni sellaista. Se on minulle sama asia kuin olla ihmishirviö. Aihe vaihtui kuitenkin nopeasti ja annoin sen olla. Lähdimme pian siitä ystäväni kanssa tapaamaan kavereita. Olin kuitenkin hieman tuohtunut ja loukkaantunut. Älä välitä, se ei tunne sinua, lohdutti ystäväni. 

Tämä asia on jäänyt mieleni nurkkaan kykkimään. Onko piippua polttava rekkamiessairaanhoitajaihmistuntija herra oikeassa? Käytänkö minä ihmisiä ja olen sen jälkeen tyytyväinen itseeni? Entä jos ukkeli onkin oikeassa ja hän näki käpälästäni minun pikku demonin, mikä kikattaen tökkii ihmisiä punaisella atraimella pyllylle? Voiko olla mahdollista, että minusta löytyisikin tuollainen vastenmielinen puoli? Vai halusiko hän olla tahallaan ilkeä? Vai toiminko minä noin ajattelemattani?

Ehkä. Voi olla että meissä kaikissa on olemassa sellainen puoli miksi me ei ikinä haluttaisi tulla ja ajatus siitä saa meidät itsemmekin tolaltaan. Kuitenkin, hyvät naiset ja herrat, meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen mitä me olemme. Olen kääntänyt tapahtuneen voitoksi ja olen muistanut piippuherran sanat. Täten taistelenkin käpäläni tulkintaa ja minun mahdollista pikku demonia vastaan.

En garde!

PS. Minkä asian sinä muistat jonkun sanoneen sinulle?