Autoreissu lasten ja Yrjön II kanssa
Neitokainen lähti perjantaina viikonlopun kestäneelle kesäleirille. Leiri on aina kesän kohokohtia ja sitä odotetaan malttamattomasti. Tänä kesänä oli eka kerta, kun en saanut enää sekaantua asioihin. Neiti 10vee pakkasi itse, osti mässynsä itse ja kantoi kamppeensa autoon itse. Sain sentään ojentaa mukaan ostamani aurinkorasvan ja hyttysmyrkyn.
Sillä aikaa minä ja pojat ajoimme 350 kilometriä sukujuhliin. Isämies oli työvuorossa, joten teinari sai istua takapenkin keskellä pikkupoikien apuna. Ensimmäisen 100 kilometrin jälkeen näin peruutuspeilistä oksennuksen suihkuavan kuin öljyn poraustornistaan. Takapenkiltä huudettiin yhtä aikaa: ”HYI!! APUA!” ja ”Minä HYÄÄH oksennan HYÄÄÄH!!” ja ”Minä haluan kotiin!!!!”
Voi jumalauta. Onneksi ei oltu motarilla, joten äkkiä ensimmäiselle bussipysäkille parkkiin tarkastelemaan vahinkoja. Herra neljävee oli yrjönnyt aamupalansa kuin manaajasta pitkin turvaistuinta ja penkkiä. Onneksi vieressä istuva teinari ehti väistää. Yksi iso homma oli lohdutella paniikkinapin päällä istuva herra kolmevee.
Yrjö ylös ja ulos istuimesta ojanpenkalle. Takakontissa oli muovipussi, johon sai kuoria kaikki poitsun vaatteet kalsareita myöten. Onneksi en ikinä lähde pienten kanssa reissuun ilman baby wipeseja eli vauvan kosteuspyllypyyhkeitä. Niillä sitten yritin hinkata oksennuksen hajua irti lapsesta. Vaihtovaatteet olivat mukana ja harmitti, jos ne pitäisi käyttää jo nyt. Mikä Luojan lykky, olin unohtanut takakonttiin kaksi roskapussillista UFF-laatikkoon menossa olevia poikien pieniä vaatteita. Sieltä nappasin shortsit ja t-paidan matkavaatteiksi. Tässä saattaisi nimittäin vielä sattua ja tapahtua.
Samoilla UFF:lle matkalla olevilla vaatteilla kaivoin oksennusta turvaistuimesta ja pyyhin kosteuspyyhkeillä. Vuorasin istuimen parhaani mukaan vaatteilla ja nostin pojan takaisin kyytiin. Seuraavaksi hinkkasin kosteuspyyhkeillä ja käsidesillä omia sormiani.
Takapenkki muisti mainita hajusta. Kaikki kolme pitivät nenästä kiinni ja haukkoivat happea suut auki. Yritin säätää ilmastointia huutamaan lujempaa. Seuraavaksi sinne motarille. Teinari kyseli minuutin välein pikkuveljeltään, onko huono olo, joko on huono olo, meinaakko taas yrjötä, yrjöätkö häh? Radioa kovempaa.
Noin viisikymmentä kilsaa eteenpäin ja Yrjö toinen saapui takapenkille. Samalle hemmolle. Tällä kertaa teinari otti koppia lennosta vanhaa t-paitaa apuna käyttäen ja minä painelen sataakahtakymppiä sovittua taukopaikkaa kohti.
Tauko. Kaikki kundit ulos autosta. Nyt oli pakko ottaa ne äsken säästämäni herra neljäveen varavaatteet käyttöön ja likavaatepussi sai täytettä. Vessaan pesemään hajua pois. Samalla huomaan, että herra kolmeveellä on jaloissaan kaksi samanlaista vasemman jalan kenkää. Katsotaan teinarin kanssa hiljaa toisiamme ja revetään nauramaan. Kumpikaan ei hoksannut aamulla katsoa kolmeveen jalkoja, kun hän puki ihan itse yhden oman kengän ja yhden veljen kengän. Veljellä oli tietenkin toisenlaiset kengät jaloissaan, joten vaihtoa ei voinut suorittaa. Näillä mennään.
Juhlapaikalla olimme myöhässä, mutta hei, oltiin paikalla! Herra neljävee kiskoo hikipäässä mestaa läpi ja keksii leikkimistä. Herra kolmevee roikkuu minussa kiinni ja tahtoo kotiin. Hiki virtaa reittä pitkin. Yritän saada neljäveetä pissalle, mutta ei se halua. Kesken täytekakun syömisen hän alkaa itkeä ja juoksee luokseni. Pissat housuissa. Tyynesti kuin lehmä lypsykoneella nostan pojan vessaan, kuorin housut pois, vien ne sinne samaan likapussiin autoon ja otan pikkuveljensä varavaatteet mukaani.
Kotimatkalle. Lämpimässä autossa haisee kerrassaan muikealle. Yritetään alkuun läpivetoa ja sen jälkeen luotamme ilmastointiin. Minäkin harkitsen pitää nenästä kiinni, mutta pahus, kun tarvitsen kaikkia käsiä auton ajamiseen. Teinaria pelottaa lupaamani pysähdys Hesburgerissa. Tai siis sen jälkeinen mahdollinen Yrjö III.
Olin laskelmoinut pikkupoikien nukkuvan loput kotimatkasta, mutta molemmat olivat täysin menossa mukana vielä kello 22.30, kun kaarsin kotipihaan. Herra neljävee ei suostunut juomaan edes vettä autossa, joten kait hänellä oli vähän ällö olo tai jotain? Luojan kiitos, hän ei kuitenkaan enää oksentanut ja varavaatteet riittivät.
Pakko vielä mainita meidän soittolistasta. Teinari oli DJ ja valitsi Spotifystä kotimatkalle pikkuveljiensä mieliksi soittolistan ”Lasten disco”. Kuunneltiin alkuun Robinia, Smurffeja, Kikattavaa Kakkiaista jne. Kaikki hyvin. Sitten yhtäkkiä biisiksi vaihtui Palefacea. Luulin, että soittolista vaihtui, mutta teinari oli yhtä hämmästynyt ja kohta repesi täysin nauramaan. Seuraavaksi olisi kuulemma vuorossa ”Syntisten pöytä” ja sen jälkeen taas Fröbelin palikoita ja niiden jälkeen Muumien tunnusmusa. Ok. Spotify taas sekoili.
Ja se neitokainen. Leirillä oli ollut huippukivaa. Jopa niin eeppistä, että sunnuntaina ruokapöydässä hän ilmoitti jo unohtaneensa, miltä pizza maistui.
