Isossa perheessä tuntuu, että aina on jonkun synttärit

Isossa perheessä tuntuu, että aina on jonkun synttärit. Tällä viikolla juhlimme viisivuotiasta. Herra neljävee on siis jatkossa herra viisvee. Toivottavasti hän ei viisveisaa synttäreistään. Dyn, dyn, tsih! Viikon puujalka oli siinä.

Kaupungissamme on viime viikon aikana koronanperkules ryöpsähtänyt. Tartuntoja on enemmän kuin koskaan aiemmin. Siispä emme järjestä isoja synttäreitä tälläkään kertaa.

Olen yrittänyt lypsää irti viisveestä, mitä hän haluaa synttärilahjaksi. Jos kysyn, haluatko pikkuautoja, hän vastaa, että meillä on jo. Jos kysyn, haluatko legoja, hän vastaa, että meillä on jo. Jos kysyn, haluatko vesi-ilmapalloja, hän vastaa, että meillä on jo. Hän on varmaan sukua Marie Kondolle. Karkit ja suklaa sentään aiheuttivat maltillisen hyväksyvän nyökkäyksen.

Koronan varjossa alkaa myös koulu. Kun herra viisvee syntyi, oli koulujen alkamispäivä. Silloin isämies oli vielä aamulla niin pyörryksissä, että unohti toimittaa esikoisen kouluun. Siinä vaiheessa, kun herätin puhelullani puolen päivän maissa koko talon, oli esikoisen turha lähteä enää pyörällä sutkuttamaan koulunmäelle.

Eikä mikään ihme, jos oli isämies vähän sekaisin. Herra viisvee syntyi todella nopeasti. Kaksi synnytystä kokeneena lähdimme mielestämme ajoissa omalla autolla sairaalaan. Herra viisvee oli syntyä jo puolessa välissä matkaa. Huusin suoraa huutoa takapenkillä ja isämies huusi suoraa huutoa etupenkillä. Kukaan meistä ei halunnut synnyttää  maantien varteen.

Henkilökunta oli vastassa jo parkkipaikalla sängyn kanssa. Äkkiä saliin. Heti sai ponnistaa ja alle puolessa tunnissa vauva syntyi. Se jäi omaksi henkilökohtaiseksi nopeusennätyksekseni.

Vauhdikas tuo viisvee on edelleen! Vikkelät jalat, nopea ja nokkela sanankäyttäjä.

Eilen ihmettelin ääneen, miksi kotipihan asfalttiin on lintattu pihlajan – ja marja-aronian marjoja. Ne olivat kuulemma vitamiinipommeja.