”Miks mulla ei oo ikinä hyvää herätyskelloa ja teillä ei oo ikinä toimivaa tulostinta!”

Otsikon ahdistuksen parahti ilmoille neiti kymmenen vee. Ymmärrän, että hänellä on ollut haasteita herätyskellojen parissa. Pupuherätyskellosta putosi korvien jälkeen viisarit ja digitaalinen olikin rasittavan analogisesti säädettävä. Nykyisessä herätyskellossa ei ole kuin yksi vika. Neiti kymppivee ei herää siihen aamuisin. Minä ja isoveljensä kyllä kuulemme tuon rytmikkään piipityksen alakertaan saakka. Tietääkö kaikki sen TITITIDI TITITIDI, joka puskee joka väliseinän läpi?

 

Tulostimet sen sijaan ovat jännittäviä veikkosia. Päätimme isämiehen kanssa jo ajat sitten, että nykyinen on viimeinen. Sen ainoan kerran, kun sinä vuonna kotona tulostinta tarvitset, joko

a) paperi on loppu

b) muste on loppu tai jämähtänyt patruunaan kiinni

c) tietokone ja tulostin eivät tunne enää toisiaan

d) piuha tietokoneen ja tulostimen välistä on kadonnut

e) koko tulostin on kadonnut joko hämmästyttävän tavarakaaoksen alle tai joku on siivonnut sen kaappiin, mutta mihin kaappiin?

 

Mutta tottahan toki nyt on helvetti ja pala latvaa irti, koska lapsemme tarvitsee tulostinta. Jaa mihin? Tarrojen tekemiseen. Hän tulostaisi höpöhöpöä paperille, leikkaisi sen irti ja tekisi kontaktimuovin avulla tarroja. Tähän me tarvitsemme ehdottomasti toimivan, noin 300 euroa maksavan tulostimen, tai olemme huonoja vanhempia. Olen jo juoksemassa kauppaan. En tiedä, ostanko sieltä tulostimen vai kymmenen pakettia valmiita tarroja.

 

 

Siinä on lopuksi Milo-kissa pesukoneessa. Ihan muuten vain fiilistä tuomassa.