Meidän lapsemme ovat syntyneet kahdessa sarjassa. Isommat muksut ovat 13v ja 9v. Pikkupojat ovat 4v ja 3v. Taskulaskin kädessä laskettuna esikoiseni ja kuopukseni ikäero on 11 vuotta.

Isompien muksujen keskinäinen ikäero on siis neljä vuotta. Mielestäni se oli aikoinaan aivan mahtava ikäero! Esikoinen osasi jo huolehtia itsestään ja sain keskittyä vauvan hoitamiseen. Esikoisen alkutaival oli rankka, joten en voinut kuvitellakaan meille toista pientä ennen kuin hän kasvaisi isommaksi.

Ensimmäiset vuodet neljän vuoden ikäero näkyi isosti. Kun esikoinen meni eskariin, pikkusisko oli vasta kaksi. Ensimmäisiä onnistuneita leikkejä muistan heillä olleen, kun pienempi oli neljävuotias. Vuosien saatossa veljestä ja siskosta on hitsautunut tiivis pari. Sisarusten yhteiselo on hyvin perinteistä: välillä tapellaan ja välillä halataan. Yhteisten juttujen määrä kasvaa vuosi vuodelta. Näen, että he välittävät toisistaan.

Kun esikoinen oli yhdeksän ja tyttäreni oli viisi, meille syntyi toivottu vauva. Isommat odottivat innokkaasti vauvaa ja elivät raskausajan mukana. Puolentoistavuoden päästä vauva sai toivotun pikkuveljen ja meidän perheen vauvakiintiö täyttyi.

Vanhemmat sisarukset ovat olleet minulle odottamattoman korvaamaton apu pikkuveljiensä hoidossa. Varsinkin esikoiseni on todella taitava manny. Hän osasi jo yksitoistavuotiaana hoitaa vauvoja ihan 6-0. Hän tuttipullotti, nukutti, hauskuutti. Ainut mitä hän ei edelleenkään suostu hoitamaan, on pissa- ja kakka-asiat, mutta kaikki muu hoituu. Kaikki.

On todella liikuttavaa seurata vierestä, miten pikkuveljet pitävät tätä teinaria luotettavana aikuisena. Isoveli saa laittaa heidät nukkumaan, kiskoa takin vetskarin kiinni, voidella leivän ja pitää pyörän tarakasta kiinni. Isoveli kelpaa lohduttajaksi yhtä lailla kuin painikaveriksi. Veljeksillä on läheisen lämpimät välit.

Isosisko huolehtii lempeästi vauvoista, mutta kun vauvoista kasvaa vikkeliä ja uteliaita pikkupoikia, alkaa pinnaa kiristää 🙂 Ehkä siskon viiden ja seitsemän vuoden ikäerot pikkuveljiin eivät olekaan niin kaukana, vaan samaistuttavan lähellä? Pikkupojat eivät luota isosiskoon ihan samalla tavoin kuin isoveljeen. Isosiskolle voidaan näyttää kieltä ja juosta karkuun. Onneksi kuitenkin kriisien keskellä isosiskonkin lohdutus kelpaa.

Pikkuveljet ovat varmasti opettaneet isommille sisaruksille empatiataitoja. Pienemmät tulee ottaa huomioon ja heistä tulee huolehtia. Pienet tarvitsevat apua ja syliä.

Puolentoistavuoden ikäero pikkupojillamme näkyy ja ei näy. Kolme- ja neljävuotiaan kehityksessä ja taidoissa on toki automaattisesti iän tuomia eroja. Näen suurimmat erot puheenkehityksessä ja hienomotoriikassa. Molemmat ovat yhtä hyviä hyppimään, kiipeilemään, roikkumaan pää alaspäin, juoksemaan ja potkimaan palloa, joten fyysinen puoli pelaa. Syy siihen on se, miten pienempi apina oppii matkimalla isompaa apinaa.

Usein tuntemattomat ihmiset kysyvät minulta hymyillen, ovatko pojat kaksosia. He kun ovat samannäköisiä ja samankokoisia. Kyllä, kolme- ja neljäsvuotias käyttävät samaa vaatekokoa ja kengännumerokin on sama. Toki kaksosasiaan vaikuttaa sekin, miten hitsautuneita he ovat kiinni toisiinsa. Heillä oli hetken aikaa jopa oma keskinäinen haltiakieli kommunikointiin. He muistavat vain maailman, jossa toinen on ollut aina olemassa. Se on jotenkin suloista.

Kokemuksia ikäerosta on yhtä paljon, kuin on kokijoita. Totuus on kuitenkin se, että kun lapseni ovat aikuisia, ikäerolla ei ole enää merkitystä.