Eka ultra :)
Tästä se taas jatkuu. Tai on lähteny jo käyntiin.
Mua jännittää ihan tosi paljon tää tilanne, luulin et suurimmat jännitykset ja pelon sekaiset tunteet ois menny jo.
Nyt alkaa parin viikon jännääminen ko sit ois se psykologin aika.
Pelkään et se sanoo sieltä et ette oo valmiita.
En usko et se semmosta sanoo. Koska jokainen kenen kans oon jutellu ja kenelle oon perustellu kaiken ni on todennu et kyllä ootte valmiita.
Riskit on toki aina suuret, mut niin ne ois muutenki.
Aina on riski et eroo. Aina on keskenmeno riski.
Aina on riski että tulee raskauden jälkeinen masennus.
Aina on riski että homma käy voimille.
Tiedetään että tulee olemaan rankkaa hankkia adoptio oikeus ja huoltajuus.
Ollaan siihen valmiita.
Aion olla sielä oma itteni, kaikki menee sit hyvin.
Asioilla on tapana järjestyä.
Eniten pelkään et mulle ei anneta suoda lasta vaikka fyysiset ominaisuudet onkin erinomaiset.
Eniten huolestuttaa myös mieliala. Johon mulla on apua ja terapia kontakti, sitä en ole lopettamassa vaan ajatus on jatkaa vauvan syntymän jälkeenkin. Kolmas asia mikä huolestuttaa on että puolisoni työttömyys vaikuttaisi hirveästi tähän, meillä on kyllä reilusti rahaa säästössä, et kyllä me pärjätään tiukanki paikan tullen.
(Piti soittaa siskolle ja purkaa tuntoja. Näitä klinikan psygolokiin liittyviä pelkoja.
Lohdutti että eivät todennäköisesti tuu laittamaan hanttiin ja saataisiin lapsi.)
Me tehdään nyt yks asia kerrallaan.
Omalla psykologillani kävin eilen, joka sanoikin tosi osuvasti (kun ahistelin sielä tulevaa klinikka psykologi käyntiä):
”Se toinen psykologi ei oo sun vihollinen. Se auttaa teitä. Sitä varmasti kiinnostaa enemmän se, et miten te osaatte ratkaista ongelmia ja mistä saatte apua. Kuinka paljon ootte miettiny asioita. Sen tehtävä on laittaa teidät miettimään lisää, ei tuomita. Ja toisekseen teillähän on kaikki perus asiat tosi hyvin. Ei huolta.”
Eilen oli ultra aika.
Oikealla puolella munarakkula on tosi isona. Kohdussa kaikki hyvin eikä mitään poikkeavuuksia.
Seuraava homma tässä onkin sitte alkaa pissaileen ovulointi tikkuihin.
Tässä ny eilen ja tänään oon sitä tehny. Tänään oliki sitte positiivinen!
(voisin kuvitella että kaikkia ei kiinnosta katella kuvia tikusta joka kertoo vain ovulaatiosta. Mulle kuitenkin kuvat ja niiden kuvaaminen on tosi tärkeetä. Elän tosi paljon kuvien kautta. Koittakaa siis kestää! :)).
Tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että viikon päästä meno labraan ja verikokeisiin. Tutkitaan jotain hormooni juttuja.
Odotan innolla et tää kaikki alku hässäkkä on ohi.
Sit ku pääsee odottamaan ja yrittämään kunnolla asiat tasaantuu huomattavasti.
Vaikka silloin tuleeki uusia pelkoja. Mutta ehkä jollain tapaa pienempia pelkoja.
On tässä kaikkea positiivistakin käynyt, mentiin kihloihin toissapäivänä! Oon niin onnellinen!
Ylpeänä pidän sormusta sormessani.
Tuntuu niin oikealta ja turvalliselta ja hyvältä. Semmoselta miltä sen kuuluukin tuntua.
Vähä niin ku lämmin takkatuli ja villasukat. :)
