Tinder-ahdistusta
En tiedä, aiheuttaako Tinder tänä päivänä enemmän innostusta ja toivoa siitä että sieltä voisi löytyä sopiva kumppani VAI ahdistusta ja epätoivoa siitä, ettei sieltä todellakaan löydy ketään sopivaa ja ghostaus- ja kertakäyttökulttuuri on siellä arkipäivää. Viestitellä ei juuri jakseta, vaikka itse tykkään kirjoitella ja hieman tutustua, enkä pelkän moikkauksen jälkeen olla buukkaamassa treffejä (en toki kuukausitolkulla jaksa kirjoitella, mutta kuitenkin).
Olen käyttänyt Tinderiä jo kymmenen vuotta sitten (ai kamala, kun kirjoittaessani tajusin että oikeasti kymmenen vuotta sitten… KYMMENEN. VUOTTA.). Ja kyllä, tässä on myös nähty kyseisen sovelluksen koko kymmenen vuoden kaari. Eikä kehityssuunta miellytä minua yhtään, mitä enemmän vuosia tulee mittariin. Toki olen tämän kymmenen vuoden aikana ollut joitain hetkiä välillä pois Tinderistä, mutta aina joutunut palaamaan. Missä muualla sitä nykyään tapaa ihmisiä ja etenkään kolmekymppisenä?! Ja mistä tuolla kulkiessa edes tunnistaa kolmikymppisen sinkkumiehen – turvallisinta on mennä Tinderiin.
Perusperiaatehan Tinderissä on pysynyt täysin samana. Swaip, swaip, swaip, swaip (…ja päässä alkoi soimaan Antti Tuiskun ja Bessin GRINDR MAYHEM – ”nää algoritmit rakkauden, kätkee alleen salaisuuden.. tosirakkaus odottaa kun vaan swaip swaip swaip swaip”). Siinä, missä kymmenen vuotta sitten suurin osa Tinderissä oli aitoja sinkkuja, jotka hakivat oikeasti yhtä oikeaa kumppania, tuntuu joka vuosi palvelussa olevan yhä enemmän ja enemmän pelkkiä seksiseuran hakijoita ja parisuhteessa olevia (siis avoimen suhteen lisäksi salaseuran hakijoita).
En tuomitse tietenkään ketään, enkä ole mikään tuomitsemaan, mutta meille sinkuille, jotka etsimme sitä oikeaa, pitäisi olla joku ihan oma Tinderi ja sala- tai pelkkää seksiseuraa hakeville omat Tinderinsä. Se olisi kaikille helpompi ja löytyisi helpommin samantyylistä seuraa. Toki Tinderiin on nykyisin tullut naviska, jolla voi kertoa hakevansa pitkäaikaista kumppania tai lyhyttä/pitkää suhdetta, tai sitten ettei tiedä vielä mitä hakee. Mutta ei siitä naviskasta minusta kauheasti apua ole asiaan. Ja btw, ne miehet, jotka ovat laittaneet, että eivät tiedä vielä mitä hakevat, menevät mulla poikkeuksetta X-painikkeen kautta pois swaippiin, vaikka olisi miten mukavan oloinen. Etsin miestä, joka tietää mitä haluaa – on se sitten pelkkää seksiä tai pitkäaikaista loppuelämän kumppania.
Tinderiä tulee pelattua aina välillä. Etenkin niinä hetkinä kun on tylsää tai yksinäistä. Niinä hetkinä tulee jokin toivon pilkahdus ja innostus, että jos sinne olisi vaikka tullut joku eronnut tyyppi, joka olisi valmis uuteen kunnolliseen suhteeseen! Ihmisiä kai eroaa tämän tästä nykypäivänä? Tämä innostus kuitenkin lopahtaa melko nopeasti, kun alkaa swaippaamaan. Jotain dopamiiniryöppyjä se sovellus kuitenkin ehkä tarjoaa aivoille, koska jostain syystä siellä pitää profiilia ja aina välillä tulee se innostus swaippailla. Käyn Tinder-treffeillä ehkä muutamia kertoja vuodessa. Pitäisi ehkä olla aktiivisempi. On vain suoraan sanottuna raskasta, näiden kymmenen vuoden jälkeen, aina lähteä kertomaan itsestä alusta ja uudelleen asioita. Kun toivoisi, että tarvitsisi tehdä niin enää yhden ihmisen kanssa. Lisäksi jos nykyaikaa vertaa kymmenen vuoden takaiseen Tinder-treffailuun, ei treffit yleensä ole kovin kummoisia. En tiedä johtuuko se siitä, että on yli 30 vai siitä, että elämme niin kertakäyttökulttuurissa. Heti treffien jälkeen voi alkaa swaippaamaan ja hakemaan uutta treffikumppania.
Hemmetin swaippailu. Koen, että jos sille tielle lähtee, että aina ns. ”etsii jos löytyy jotain parempaa” ja swaip swaip, se tie on lopulta ikuinen. Koska kukaan ihminen ei ole täydellinen. Enkä itse muuta pyytäisi Tinder-treffikumppanilta kuin että hän olisi pitkä ja komea, minua kohtaan hyvä, ihastuisi minuun ja haluaisi keskittyä vain minun tapailuun. Synkkaisi, olisi kipinöitä. Hymyilyttäisi koko ajan. Meillä olisi jonkin verran yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja hän olisi työelämässä, kunnianhimoinen ja järkevä ihminen. Kuten minä ;) Antaisi minun olla sellainen kun olen. Ei tarvitsisi olla mikään supermies, mutta sellainen niin sanotusti kunnon mies kuitenkin. Työkalut pitäisi pysyä kädessä. Plussaa, jos tykkäisi koirista, vaikka minulla ei koiraa ole (joku päivä voisi kuitenkin olla!). Muuta en Tinder-kumppanilta toivo. Tai ei tule tässä heti ainakaan mieleen. ..Tai no ehkä vielä semmoinen, että jos lavuaariin jäisi hammaspesulta hammastahnan klönttejä, niin huuhtoisi ne vedellä lavuaarista alas, eikä jättäisi kovettumaan klönteiksi lavuaariin. Mutta ei kai muuta. Ja sitten vielä tietysti se, että myös itse ihastuisin tähän mieheen.