Hämmennystä ja turhautumista

Tarina jatkuu…

Hämmennyksissäni seurasin tilannetta vanhempieni kotona. Yritin selvittää mistä äiti oli saanut näitä viestejä joissa käskettiin tehdä vielä viimeinen visualisointi. Yritin kysellä nimiä näille henkilöille jotka kiusasivat ja komentelivat.

Äiti ramppasi tietokoneen ja olohuoneen väliä, komentelut ja määräykset muuttuivat alati. Hän ei pystynyt osoittamaan minulle mitään lähdettä näille viesteille. Äiti käski meitä olemaan hiljaa, koska joku saattaisi kuulla puheemme.

Itsepäisesti hän kieltäytyi kertomasta meille enempää aiheesta oman terveytemme tähden. Meitä kaikkia perheemme jäseniä saatettaisiin vahingoittaa.

Vatsaani koski aivan vietävästi, sillä ajattelin minun täytyvän yrittää murtaa hänet jotenkin. Itsemääräämiseen puuttuminen hänen kohdallaan oli edessä.

Äiti ei huomannut minun ja isäni supattavan samalla keskenämme. Mietimme kuumeisesti mitä tehdä. Yritimme houkutella häntä lähtemään terveyskeskuksen ensiapuun. Äiti ei kuitenkaan ollut halukas, sillä hänessä ei ollut mitään vikaa. Hän käski vain luottamaan sanaansa ja samalla kertoi todellisuudesta jota me emme tavallisina ihmisinä vain ymmärtäneet.

Neljän tunnin maanittelun jälkeen äiti lopulta suostui lähtemään lääkäriin isän kanssa. Sovimme salaa, että ajan nopeasti ensiapuun ja selostan tilannetta siellä vaivihkaa ennen vanhempieni saapumista paikalle. Tunsin itseni petturiksi kipittäessäni hoitajien luo samalla tarkkaillen ettei äiti vain näkisi minua siellä.

Sain annettua esitiedot. Lähtiessäni hoitajien huoneesta vanhempani olivatkin jo saapuneet odotustilaan. Äiti ihmetteli ääneen mitä oikein tein siellä. Valehtelin olevani vain reseptejä uusimassa…

Äiti sai käynniltä lähetteen mielenterveyspalvelujen pkl:lle ja ohjeen laboratoriokokeisiin. Myöhemmin samana iltana puhuimme pitkään puhelimessa keskenämme. Puhelu oli vaikea sillä äiti syytti minua tilanteesta ja koki tämän kaiken olevan ylireagointia. Yritätkö leimata minua hulluksi, et voi tehdä äidillesi näin, usko minua.. Näitä sanoja hän toisteli ja lopulta löi luurin korvaani.

Toivoin pikaista pääsyä mt-palveluiden piiriin ja tilanteen rauhoittumista itsekseen. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Olin kuitenkin saanut selville, että ryhmä nimeltään Valkoisen Liekin Voima olisi tämä ryhmä fb:ssa, joka liittyi tähän vahvasti. Mietin yhteydenottoa kyseiseen ryhmään.

Kului muutama päivä ja olin jälleen töissä. Aamupäivän aikana äiti soitti. Kuulin puhelimesta pelkkää kuisketta, sekä itkunsekaista muminaa. Lähdin salamana töistä vanhempieni luokse. Koko ajomatkan vapisin, itkin ja tunsin etten saa happea. Kaikki tapahtumat tuntuivat absurdeilta, lähinnä koin olevani kuin jonkun elokuvan keskiössä.

Seuraavassa postauksessa tilanne kärjistyy entisestään, isäni jaksaminen horjuu.