Aikatauluttaminen

Mä organisoin about kaiken.

Aikataulutan omat viikkoni aika tarkkaan.

Mies sen sijaan..

No sitä saa patistaa päivällä sopimaan illaksi jotain juttuja.

Se menee silleen virran mukana, mitä nyt sattuu eteen tupsahtamaan.

Tänään meni hermo.

Odotin et se soittaa, sen piti tulla mun luo.

Odotin niin kauan et kello oli jo ties mitä.

Olin töissä, nälkäinen ja kiukkuinen.

Mikään mitä se sanoi sen jälkeen ei kelvannut.

Tai ehkä jos se ois sanonut et oo hiljaa, pysy siellä, haen sut ja mennään hakemaan sulle ruokaa.

Mut ei.

Miljoona viestiä myöhemmin olen itkenyt tunnin, yksin kotona, kielsin miestä tulemasta tänne ja söin kaksi laskiaispullaa.

Ei ole hyvä olo.

***

En tiedä mennäänkö kaverin synttäreille, koska mies sanoo ehkä.

Jos ei mennä yhdessä, mun pitäisi järjestää kyyti.

Ehkä ei riitä.

En tiedä mitä silloin pitää järjestää.

Ja sit stressaan.

Koetan urkkia mitä mieltä se on.

Koska exä sanoi kaikelle ehkä ja tarkoitti oikeasti ei.

Jos joudun lauantaina vasta säätämään kyytini (matkaa noin tunti ja perille ei pääse julkisilla) niin hermo menee.

Miten mä ikinä opin siihen, et se saa olla mitä se on ja mun on pystyttävä toimimaan jotenkin sen ympärillä.

Niin et se ei ahdistu liian tiukoista raameista ja niin että mä en ahdistu kun kaikki vain lilluu..