Kuinka nopeasti kaikki menee rikki…

Ajellaan autolla.

Kaikki on hyvin,

Käytiin superherkullisella lounaalla.

Aurinko paistaa.

On kevät.

 

Jutellaan miehen talvilomasta.

Kysyn milloin mies aikoo pitää kesälomansa.

Muistutan, että meillä on sukujuhlat.

Sellaiset joihin on mentävä.

Mun kotipaikkakunnalle.

 

Mies mutisee jostain muusta.

Sanon uudelleen.

Vähän painokkaammin.

Että me mennään sinne.

Mietin että eikö tuo tajua.

Ettei siinä voi valita huvittaako.

Et pariskunnat menee yhdessä.

Se on tosi noloa.

Taas selitellä.

Miksei se tullut.

Äiti on jo kutsunut niin monesti.

 

Mies vaihtaa puheenaihetta.

Sanon, tällä kertaa en niin nätisti, että me ollaan xx päivänä paikkakunnalla ö.

Piste.

 

Mies sanoo:

Älä ole niin varma.

Juuri sillä äänensävyllä.

Et en oo tulossa.

 

En puhu sille enää mitään.

Itken autossa.

Pää käännettynä ikkunaan.

 

Kotipihalla mies kysyy mikä on hätänä.

Sanon ettei mikään.

Annan suukon ja koetan mennä.

 

Mies ei päästä.

Sanoo et siitä kesästä jos tämä on.

Niin hän ei voi luvata kun pitää tarkistaa juttu z, å ja ä.

Et mun on ihan turha vetää hernettä nenään tästä. 

 

Katon sitä.

Huokaisen.

Kerron ettei se sanonut et mennään jos.

Et se sanoi ettei hän tule.

Ihan sama kuin tärkeä se juttu on mulle.

 

Mies toteaa, että ei nyt pilata tätäkin päivää.

Tälleen.

 

Jees, eli minä pilasin meidän päivän.

Pyytämällä sitä mulle tärkeään sukujuhlaan.

Se ei pilannut meidän päivää.

Ignooramalla mun kutsua kolmesti.

Lähden itkien kotiin. 

 

Täällä mä istun.

Mietin et oikeastiko tunti sitten.

Mietin yhteenmuuttoa.

Mietin et rakastan.

Mietin et ton kanssa haluan olla.

 

Mitä se vaikuttaa, 

kun se mies ei halua olla mun kanssa.

Ei halua sitoutua muhun?

Ei kuuntele.

Ei rakasta.