Pitää varmaan käydä
esittäytymässä
miehelle.
Tuskin se enää muistaa
kuka minä olen.
Ihminen
joka iltaisin kömpii
viereen nukkumaan.
Minä olen viiletellyt
nähnyt kavereita.
Istunut puistossa
juonut skumppaa.
Shoppaillut.
Höpötellyt
kaikkea sitä tyttöjen juttuja
joita ei voi miehelle selittää.
Luulin että olisin väsynyt.
Mutta olenkin piristynyt.
Minulla on aika ihania ystäviä.
Sellaisiakin
jotka odottaa kiltisti vuoden
että näette.
Että jaksat nähdä.
Kunhan vain näette.
Perehdytysjakso
se on ollut rankka.
Kun ei ole tiennyt mistään mitään.
Ei ole voinut
itsenäisesti
hoitaa hommia.
Jos jotain koettaa tehdä
ihan itse
niin pieleen menee.
Käytännöt on niin erilaiset.
Mut hiljalleen
vihko täyttyy muistiinpanoista.
Osaan päivä päivältä
enemmän.
Virheistä ei huudeta.
Tiimin kesken on kivaa.
Esimies perehdyttää mua.
Tällaistako se olisi voinut olla
koko ajan
jos olisin jo aiemmin hakenut
tuolta entisestä pois?
En aio laskea
kuinka monta tuntia
viikkoa
kuukautta
kaverisuhdetta
olen uhrannu sille
entiselle työpaikalle.
Astun vain
viivan yli
nykyisyyteen.
Tässä minulla on
hyvä olla.
Tänne minä jään.