Kun annat kaikkesi eikä se riitä

Oon jo pitkään törmännyt siihen

että kun töissä antaa kaikkensa

se ei riitä

se riivatun esimies

haluaa vielä enemmän

kuvittelee ettei ole muuta elämää

kuin se työ

viikonloppuisin

iltaisin

 

Eikä sulla ole antaa enemmän

Olet ylpeänä kantanut esille

Sen minkä niissä työolosuhteissa

niillä työvälineillä

olemattomalla työrauhalla

on saanut aikaiseksi.

 

Tuntuu ettei mikään riitä

Tuntuu ettet kelpaa

Tuntuu että hajoat kappaleiksi

kun yrität yrittää vielä enemmän

pinkot yhä kovempaa

väsyt yhä enemmän. 

 

Ja sitten

sua syyllistetään

tekemään vielä enemmän

eikö jotain vielä irtoaisi?

 

Teen viisi päivää viikossa

normaaleja työpäiviä

okei vähän pidempiä

koska iltaisin on rauha tehdä

niitä tärkeitä asioita.

 

Viikonloppujani ette saa

lomaani ette saa

ja kun sairastan

ensi kerralla jätän läppärin himaan.

Kaikkia sairastuneita

kuitenkin vain haukutaan.

Voin yhtä hyvin sitten käyttää

sen ajan lepäämiseen.

Ei mua kiitellä

että hoidin siitä huolimatta hommat.

 

Tehkää itse työnne

missä mikään ei riitä. 

 

Mä pääsin haastattelussa 

jatkoon

ja tän paikan

mä aioin saada.

 

Työ ja raha Työ

Mitä kun se ei enää käännykään?

Jos jokin ei mene

kuten minä haluan

ja olen väsynyt

eli en ihan vastaanottavaisimmassa tilassani

 

Silloin käännä selän

sanon pienellä äänellä

ei sitten

käperryn kerälle

ja päästän pieniä hyh-äännähdyksiä.

 

Yleensä mies sitten kutittelee

mä päästän edelleen pieniä hyh-äännähdyksiä

aikansa kutiteltuaan

tyyppi kyllästyy

Nappaa mut kainaloon

antaa pusun korvan taakse.

 

Ja silloin

pienet hyh-äänet vaikenee.

Kaivaudun nukkumaan

tuttuun kainaloon.

 

Viime aikoina

olen miettinyt

et tää toimii vain niin kauan aikaa

kun mies välittää

mitä sitten tapahtuu

kun se ei enää välitä.

 

Mä jään ihan yksin

pienet hyh-äänet vaikenee

vaihtuu niiskauksiin.

Eikä niistäkään kukaan välitä.

 

Eräs yö

hautasin jo rakkautta

Kun ei se kuitenkaan sitten enää

20-vuoden päästä välitä.

 

Onko kokeneimmalla vinkkejä

miten tän saa säilytettyä niin

että välittäisi?

Koska niitäkin parisuhteita

olen kuullut olevan.

 

Suhteet Rakkaus