Kotona saa valita

kenen kanssa elää

töissä se on arpapeliä.

Mitä tehdään

kun luonteet

eivät sovi yhteen?

Minä en halua riidellä

joten olen hiljaa

olen silti itsepäinen

eikä mun päältä

voi täysin kävellä.

Toinen on täysin

stressinsä sisällä.

Se johtaa nyt

munkin työskentelyä.

Tiukkaa paljonko tuhlaan aikaa

mihinkin hommaan.

En enää uskalla kysyä

mitään tiimiltäni ääneen

kun tämä yksi

puuttuu ihan kaikkeen.

Ja minä vihaan

vihaan sitä

kun mun virheitä

repostellaan ääneen

toistuvasti

ja vaikka ne eivät olisi

virheitä.

Puhuin esimiehelle.

Se ymmärtää stressi-ihmistä

sillä on stressiä.

Eikä ihmisen luonteelle

voi kuulemma mitään

ja muutoskin

lähtee ihmisen omasta halusta.

Ymmärtää

että mulla on hankalaa

pyytää jaksamaan

ei halua että etsin uuden työn.

Mutta mitään ei tapahtu.

Ymmärrystä heruu mulle noin 10 %

loput menee sille stressipallolle.

Mä olen hiljainen

rauhallinen

kun sanon asioista

sanon rauhallisesti

saatan itkeä

koska on paha olla.

Toinen riehuu huutaa ja roiskuu.

Vie kaiken huomion.

Mä en näe 

muuta ulospääsyä

kuin uuden työpaikan.

Vaikka esimies on tyytyväinen

eikä halua että lähden.

Mun pitäisi kuulemma

olla vähemmän perfektionisti

kestää enemmän virheitä.

Mä kestän ne virheet

mä en kestä sitä

et niitä riepotellaan 

jatkuvasti.

Oon ihan väsynyt

siihen ettei mikään kelpaa.

Mä en saa

itsetuntoani enää ylös.

Pitäisi kuulemma puhua

työkaverille.

Mä en uskalla.

Pelkään huutavia ihmisiä.

En tiedä mitä tehdä

kohtaanko pelkoni

vai väistynkö takavasemmalle?

Pelkojen kohtaaminen

ei välttämättä auta tilanteeseen.

Ei auttanut ainakaan 

edellisessä paikassa

meni vain syvemmälle

se helvetti siellä.

Nykyinen ei ole helvetti

kaukana siitä

mutta ei ole myöskään

rauhallinen paikka

jossa saa keskittyä 

siihen työntekoon.

Siis aika hyvä

mutta ei täydellinen.

Ehkä joku erämökki

jossain siperiassa

ois kiva.

Jos sattuisin ärsyttämään

jotain karhua olemuksellani

niin se söisi mut.

Ei huutaisi.