Kävin ekassa haastattelussa.

Menin sinne rauhallisena.

Osaan tämän.

Puhun itseni mihin vain.

Hyvin se menee.

Yksi hakemus ja heti uusi paikka.

Palasin järkyttyneenä.

En ollut valmistautunut tarpeeksi.

En ollut aiemmin sanonut ääneen vastauksiani.

En vakuuttanut edes itseäni.

Ei vakuuttanut paikkakaan.

Vanhaa puuta.

Kovia arvoja.

Ehdottoman terävä ja vaativa esimies.

Pelottava esimies.

Sellainen joka ei kestäisi virheitä.

Mutta minä olen ihminen.

Minäkin teen virheitä.

Tein toisen hakemuksen.

En saanut kutsua haastatteluun.

Mietin ettei tästä mitään tule.

Tein silti kolmannen.

Sain kutsun haastatteluun.

Tällä kertaa harjoittelin.

Kaveri kyseli ääneen haastattelukysymyksiä.

Vaihtoi kielen enkkuun.

Sitten ruotsiin.

Ei tullut niin yllätyksenä.

Hän nosti huonon työitsetuntoni ylös.

Kertoi etten ole niin huono.

Kuin minulle annetaan ymmärtää.

Auttoi kiertämään karikoita.

Lähdin hänen luotaan hymyillen.

Toisessa haastattelussa.

Olin rauhallinen.

Olin vakuuttava.

Tiesin mitkä virheeni olivat.

Kerroin niistä ystäväni kanssa pohditut asiat.

Haastattelun ilmapiiri.

Se oli ihana.

Valoisa ja hauska.

Sinne olisi ehkä kiva mennä töihin.

Ei yhtään pelottavaa.

Nyt sitten vain odotellaan.

Olisiko se minun uusi työkotini.

Ne minun ihmiseni.

Joiden kanssa haluan viettää 8 h päivässä.

Viitenä päivänä viikossa.

Odottelen luottavaisesti.