Yksinäisyydestä
Aika usein
perjantaisin
tunnen oloni yksinäiseksi.
Mies istuu
tosi usein
koneella
kuulokkeet päässä.
Joko se pelaa
tai sit katsoo
jotain youtubesta.
Minä istun yksin sohvalla
kaipaan seuraa
kaipaan miestä.
Mietin miten mun elämästä tuli tällaista.
Mietin miksei kukaan tule kylään.
Mut en jaksaisi kutsua
perjantai-illaksi ketään.
Haluaisin vain levätä
katsoa leffaa kainalosta.
Olla yhdessä.
Viime yönä,
kun vähän itkin asiaa
mies ei ymmärtänyt ollenkaan
hänhän oli mun seurana
noin tunnin verran illasta.
Siitä puolet oli illallinen
toinen osio kun menin makkariin
koska en halunnut olla yksin sohvalla.
Ja sitten se lause jota vihaan.
tota pojat odottaa mua pelaamaan.
Sillä voi pyyhkiä
mun yli
ihan noin vain.
Ihan sama mitä mä olen
suunnittellut
sitä ei edes kysytä.
Tai sitten mun pitää vaatia
et tänään vietät aikaa mun kanssa.
Ymmärrän
että kun on uusi peli kyseessä
niin sitä on kiva pelata.
Ymmärrän,
että pelatessa hengaa kavereidensa kanssa.
Mut minäkin olen olemassa.
Jos se peliaika
vähentäisi sitä tietokoneaikaa.
Eikä meidän yhdessäoloaikaa.
Jos vaikka edes yhden
viikonlopun yön
saisi nukkua.
Mut ei,
herään puolen tunnin välein
kun herra Sotaherra johtaa hyökkäystä.
Se on kyllä kiltisti hiljaa
kun käyn sanomassa
ja luurit päässä ei kuule
kuinka huutaa.
Mut nyt joku roti
tähän pelaamiseen.
Tää on minunkin koti.
Tän pitäisi olla meidän elämä.
Pakko purkaa tänne
muutoin meillä tapellaan aiheesta.
Ja en mä haluaisi
et se sanois mulle mun harrastuksista.
Mut Graaaaaagggggfagsdhagsdgalsdgailsgi<!