Mies ei tiedä blogista.

Eikä tykkäisi yhtään jos tietäisi mitä kirjoittelen.

Ei tästä pitänyt mikään julkienen tulla.

Sellainen mun oma paikka vain, missä mietin meidän suhdetta. 

Kun aloitin tän niin olin aika eron partaalla.

Tuntui ettei mistään tule mitään.

En edes aina tykännyt miehestä.

Ajattelin et tästä tulee eroblogi.

Kaverit ei jaksaneet kuunnella mun ongelmia.

Ne halus vain ruusuisia suhteen tiedonantoja.

Niinpä kirjoitin sitä todellisuutta tänne.

Mut miten sitten kävikään.

Kun kirjoitin sitä moskaa ulos.

Se jäi pyörimään päähän.

Sieltä nousi niitä hyviä juttuja.

Luen myös omia juttuja jälkikäteen.

Alan hahmottaa yhteyksiä

Näen selkeästi sen etten itse ole kovin täydellinen.

Näen missä pitäisi kommunikoida selkeästi.

Ja se kaikken hämmentävin lopputulos.

Olen lakannut odottomasta täydellistä suhdetta.

Olen vaatinut mieheltä niitä asioita joita ilman en osaa elää.

Olen opetellut joustamaan, sillä toisellakin on omat juttunsa mitkä sille on tärkeitä.

Ja sieltä, kaiken alta mistä luulin että pilkistäisi ero.

Siitä onkin tullut toimivampi suhde.

Ei tarvi enää miettiä et tykkäänkö.

Tykkään.

Ei tarvi enää miettiä tykkääkö mies.

Tykkää se.

Mies ei tiedä blogista.

Eikä tykkäisi yhtään jos tietäisi mitä kirjoittelen.

Ei tästä pitänyt mikään julkienen tulla.

Mut se on julkinen.

Jos kysyisin, että saako toiselta salaa pitää blogia?

Niin vastaisin itekin että ei saa.

Entä jos se blogi auttaa siihen että suhde pysyy kasassa.

Juttelematta en osaa asioitani miettiä.

Mies on.. no. Ei sen kanssa voi tapella. Eikä keskustella.

Vielä ainakaan.

Joten minä bloggaan.

Salaa.