Aiemmin, kun oli sinkku.

Kaikki viikonloput oli suunniteltu jo pitkään etukäteen.

Olisi ollut täysi mahdottomuus istua koko viikonloppua kotona.

Tekemättä mitään.

Paitsi siivoilla kämppää.

Näkemättä ketään.

Paitsi sitä omaa kultaa.

Aiemmin näin kavereitani tosi paljon.

Naureskeltiin niille jotka katos parisuhdesaarelle.

Täällä mä oon.

Täällä on vähän tylsää. 

Me ollaan paljon kahdestaan. Ellen pakota miestä jonnekin.

Ei tarvi järkätä mitään, kun seuraa on aina.

Näen tiettyjä kavereita paljon.

Muita aika vähän.

Mut mä en jaksa olla aina se joka on yhteyksissä.

Eli osittain mut on myös karkoitettu seurustevien saarelle.

Joten sisaret, unohdetaanko tää sinkku/seurustelevan raja.

Hengaillaan yhä yhdessä.

Soitellaan kavereille, oli ne parisuhteessa vai ei.

Ja minä, vaikka on kivointa olla illalla ajoissa kotona.

Nukahtaa kainaloon.

Niin mä pysyn liikkeessä.

En halua olla tylsä.

Haluan olla liikkeessä. Säkenöivä ja tiedostaa missä maailmassa elän.