Spontaani hymy

Olen punkenut itseni miehen seuraan.

Vaikka hankalaa se on ollut.

Ei ole ollut kovin tervetullut olo.

Mut oon purrut hampaat yhteen.

Päättänyt et loukkasin sitä tosi pahasti.

Ja se on yhä tuossa.

Joten nyt mun pitää tehdä töitä.

Meidän eteen.

 

Nukun yöt sen kainalossa.

Yleensä jossain vaiheessa yötä haluan omilleni.

Nyt se ei onnistukaan.

Mies seuraa perässä.

Ehkä unissaan näyttää todelliset tunteensa.

Ehkä se pelkää menetystä.

Yhtä paljon kuin minäkin.

 

Eilen aamulla se sitten tapahtui.

Eka spontaani hymy.

Se ilme kun se katsoo mua kuin aarretta.

 

Ehkä me sittenkin selvitään.