Toisaalta

Mennään eteenpäin 

meidän suhteessa.

Se on kauhistuttavaa

ja kauhistuttavan ihanaa.

 

Mä mietin asiat ensin kuntoon

kerron niistä sitten miehelle.

Toi nyt jahkaa jotain.

En aina tiedä haluaako 

se olla mun kaa.

 

Se sanoo aina

tietenkin.

Mut sit on noi 

möläytykset.

 

Ajattelen aina 

et se on sitä

mitä se oikeasti tuntee.

 

Et se ei halua mua.

Elämäänsä.

Et vähempikin riittäisi.

 

Istun täällä kalliolla.

Itken. 

En halua mennä takaisin.

Haluan omaan kotiini.

 

Mut järkevä työntekijä

ei matkusta tässä vaiheessa iltaa 

yli tuntia kotiin.

 

joten mä istun kalliolla

kirjoitan tätä blogia 

ja itken.

 

Voisiko tuo nyt päättää

olenko minä ihana 

vai en.