Yksinäisyydestä

Aika usein

perjantaisin

tunnen oloni yksinäiseksi.

 

Mies istuu

tosi usein

koneella

kuulokkeet päässä.

 

Joko se pelaa

tai sit katsoo

jotain youtubesta.

 

Minä istun yksin sohvalla

kaipaan seuraa

kaipaan miestä.

Mietin miten mun elämästä tuli tällaista.

Mietin miksei kukaan tule kylään.

 

Mut en jaksaisi kutsua

perjantai-illaksi ketään.

Haluaisin vain levätä

katsoa leffaa kainalosta.

Olla yhdessä.

 

Viime yönä, 

kun vähän itkin asiaa

mies ei ymmärtänyt ollenkaan

hänhän oli mun seurana

noin tunnin verran illasta.

Siitä puolet oli illallinen

toinen osio kun menin makkariin

koska en halunnut olla yksin sohvalla.

 

Ja sitten se lause jota vihaan.

tota pojat odottaa mua pelaamaan.

Sillä voi pyyhkiä

mun yli

ihan noin vain.

 

Ihan sama mitä mä olen 

suunnittellut

sitä ei edes kysytä.

Tai sitten mun pitää vaatia

et tänään vietät aikaa mun kanssa.

 

Ymmärrän

että kun on uusi peli kyseessä

niin sitä on kiva pelata.

Ymmärrän,

että pelatessa hengaa kavereidensa kanssa.

 

Mut minäkin olen olemassa.

Jos se peliaika

vähentäisi sitä tietokoneaikaa.

Eikä meidän yhdessäoloaikaa.

 

Jos vaikka edes yhden

viikonlopun yön

saisi nukkua.

 

Mut ei,

herään puolen tunnin välein

kun herra Sotaherra johtaa hyökkäystä.

 

Se on kyllä kiltisti hiljaa

kun käyn sanomassa

ja luurit päässä ei kuule

kuinka huutaa.

 

Mut nyt joku roti

tähän pelaamiseen.

Tää on minunkin koti.

Tän pitäisi olla meidän elämä.

 

Pakko purkaa tänne

muutoin meillä tapellaan aiheesta.

Ja en mä haluaisi

et se sanois mulle mun harrastuksista.

Mut Graaaaaagggggfagsdhagsdgalsdgailsgi<!