Mein erster Blog-Post, das Gefühl etwas nervös

Istuin alas ja aloitin kirjoittamaan kirjaa elämästäni. Ensimmäiset kolme kappaletta sisälsivät seuraavat sanat:

Polkupyörällä kevätyönä Töölöstä Nöykkiöön ajaminen oli alkanut tuntua himpun huonolta idealta. Ensinnäkin oli helvetin kylmä, toisekseen en varsinaisesti tiennyt minne olin menossa ja kolmanneksi en tiennyt missä olin.

Ilkeintä nimittäin mitä voi antaa ihmiselle ilman velvollisuudentuntoa tai kykyä intohimoon on aikaa. Sitä minulla oli kaikki illat. Pakonomainen suhtautuminen Housen jaksojen katsomiseen, masturboimiseen tai loputtomien nettikeskustelujen lukemiseen formuloista harhauttaa vain hetken. Tarvitaan jotain täyttämään ajatukset. Tytöt olivat valintani. Hiton ihania otuksia ja jokaisen uuden mukana tuli aina hetkeksi lupaus yksinäisyyden loppumisesta. Lupaus kyllä yleensä karisi ensimmäisen viiden minuutin aikana. Olen ymmärtäväinen enkä odota herkkupeppua, terhakoita tissejä ja pepsodent hymyä, mutta eihän nyt toinen voi tyhmä olla. Masentavimmat tapaukset olivat sekä tyhmiä, että tylsiä.

Tällä kertaa en kuitenkaan palellut eksyksissä kello yksi yöllä Espoossa vaimonhakumatkalla, parin tinderissä heitetyn pikkunokkelan vitsin innoittamana. Olin menossa panemaan. Ehkä. En osaa enää kertoa tätä kohtaa tarinasta itsellenikään. Eikö silloin kuuluisi panettaa, jos on menossa panemaan?  Onko seksi joskus ollut oikeasti niin hyvää, että sen takia on kannattanut ajaa polkupyörällä kaksikymmentä kilometriä keskellä yötä.

Tekstin lähempi tarkastelu ja omaperäinen aihe eksistentiaalista kriisiä elävästä nuoresta miehestä saivat aikaan ajatuksen siitä, että nyt ei puhuta joulumarkkinoiden hitistä vaan omakustanteisesta teoksesta, jonka jakelu tulisi kattamaan enintään sukupuun lähimmät haarat josko sitäkään.

Kuitenkin, jos pitää kirjoittamista yhtenä miehekkäimmistä aktiviteeteista ja se helpottaa järjestelemään ajatukset päässä niin voi aina aloittaa bloggaamisen. Tämä onkin tarina siitä, kuinka aloin onnelliseksi. Koska siinä voi mennä tovin, niin puhun välissä tytöistä, pojista ja muista ihmisistä. Pääasiassa kuitenkin itsestäni.

ps. Leikin ajatuksella, että minusta tulisi suomen suosituin nimetön bloggaaja. En saisi tällä tittelillä kainalooni likkoja, mutta saisin kutsuja bloggaajien kissanristiäisiin. Nautin suuresti ajatuksesta, että olisin siellä pilkkihaalari päällä, huppu tiukalla ja naamari päässä nauttimassa kuuluisuudestani. Etutaskussa pitäisin aina pilliä, että voin ryystää skumppaa naamarini takaa ja pysyä nimettömänä.

pps. Kukaan ei kertonut, että tää otsikointihan on ihan puhdasta helvettiä. Kliseitäkään kehtaa käyttää ja muuta ei keksi. Pyöräytin kliseet google translaten läpi. Nyt kaikki kuvitteli, että siinä luki jotain järkevää ja harmitteli ettei osaa saksaa.