Me tykätään vähän isommista tytöistä
Kuvaavampi otsikko olisi ehkä ollut Vuh Vuh, ellei kohdalle olisi sattunut koira, joka ei hauku oikeastaan koskaan. Paitsi jostain käsittämättömästä syystä polkupyöränrenkaiden pumppaaminen ja venyttely aiheutti haukahtelua ja vinkumista isojen silmien pälyillessä.
Hypätäänpä ajassa vähän taaksepäin. Olen saanut uuden naapurin, naapurilla on koira ja naapurilla oli viikon reissu tulossa. Nimimerkkiä pyydettiin pitämään koira hengissä. Oikeastaan käytettiin sanaa hoitaa. Kuitenkin naapuri oli vilpittömän yllättynyt koiraa takaisin hakiessa, kun se ei välittömästi sännännyt luotani pakokauhun vallassa. Jäi vähän sellainen kuva, että odotukset olivat enemmän siellä hengissä pitämisen tasolla. Ei sillä, olin itse ihan yhtä yllättynyt. Ensimmäinen reaktioni, kun tehtävää Nimimerkille tarjottiin, oli vilpitön hämmennys. Ihminen, joka tuntee minut täysin, on valmis antamaan koiransa minulle. Puolitutuilta vielä odottaisi jotain yhtä höperöä.
No mites sitten meni? Ensinnäkin täytyy sanoa, että täällä kirjoittelee vannoutunut kissaihminen, joka ei tule koskaan ottamaan omaa koiraa. Kissa on nokkelia, hoitaa omat asiansa ja menee omilla ehdoillaan. Koirat on taas pääasiassa vähän pöhköjä, sekoilee, kuolaa ja vielä kerran pöhköjä.
Aloitetaan avautuminen huonoista puolista. Ennen kaupungilla sai kävellä aivan rauhassa. Koiran kanssa ei. Tytöt vilkaisevat, vilkaisevat koiraa ja katsovat pitkään hymyillen. Esineellistetty olo, check. Ja se lenkittäminen.. etenkin viimeviikon keleillä. Seisoskele siinä nyt sitten hietsussa latte kädessä ja katsele auringonlaskua. Pakotettu hyötyliikunta, kun olisi vain halunnut surffata kotona redditiä, check. Yleisesti saattaa alkaa kuvittelemaan itsestään ihan liikoja alkukommelluksien jälkeen ja miettimään, että ei ne laps.. En edes sano ääneen. Tekisi myös valittaa siitä, että yhtäkkiä kaikki työkaverit onkin parasta kaveria vaan koiran takia, mutta ei ne vieläkään esittänyt mun kaveria. Rapsutteli vaan koiraa. Paskiaiset, check. Tästähän näitä huonoja puoli muuten keksi lisää. Ihan mahdoton keskittyä aamupalaverissa, kun toinen alkaa kuorsaamaan sylissä ensimmäisen viiden minuutin jälkeen ja vajoan loputtomaan kikatteluun. Tekee mitä itse ei kehtaa ja sekös harmittaa, check.
Ettei ihan mene valittamiseksi niin olihan niitä hyviäkin puolia. Pötkylän tehdessä aamuvenyttelyä oli täysin aiheellista haukkua sille lujaan ääneen kostoksi sen haukkumisella pilaamasta iltavenyttelystä. Itseäni nauratti, koira tuijotti hölmistyneenä. Treffeillä pääsi myös käyttämään fraasia ”On se koira sittenkin aika kiva, ei oo iltasin niin yksinäistä”. Saa heti lyötyä kaikki kortit tiskiin. Ei tartte tytön yllättyä myöhemmin, kun soittelen maanisesti perään. Ja koska tyttöjen lähentely vastuullista koiramiestä kohtaan ei rajoittunut pelkästään muodolliselle treffeille oli täysin asiallista todeta puistossa pienemmän narttukoiran kanssa lähestyneelle naiselle, että ”Me tykätään vähän isommista tytöistä”.
ps. Hirveä miesflunssa ollut jo monta päivää. Pötkylä tuli sitten päivähoitoon tänään kerta en selvinnyt töihinkään. Siinä se tuijotteli ja kiehnäsi vieressä. Nautiskeli kuumeisesta lämpöpatterista. Ois nyt edes teetä keittänyt.
pps. Oon vähän miettinyt staffieta. Oiskohan sellanen mulle sopiva koira? Westie on kyllä hauskimman näköinen, mutta vähän turhan ärhäkkä. Tai sitten joku vetokoira, jota voisi ulkoiluttaa pulkassa istuen?
Kuva pötkylästä tutustumassa työelämään:
