Onneksi olen aina avoimesti myöntänyt, että olen vaaaltavan heikko kaikenlaisille blogeissa näkyville houkutuksille... kuten, öh, terveyskenkien tilaamiselle tällä kertaa ;)

Mutta toisaalta. 

Minulla on missio. 

Mutta ennen mission toteuttamista oli käytävä hemmottelemassa jalkoja kauneushoitolassa. 

Ja sitten avattava ovi lähetille joka toimitti minulle elämäni ensimmäiset Birkenstockit.

Sitten on sekin, että jos ikinä sattuisin kyllästymään tai oudoksumaan tätä muotia, niin ompahan ainakin jemmassa jalkoja hellivät työkengät :)

Ja se missio.

Se on pitää jalkani hyvässä kunnossa, sillä aion tepastella ja hölkkäillä niillä vielä pitkään!

<3:Tyyne

Tuo otsikon lause tipahti päähäni jostain mieleni sopukoista äsken, kun kävin lukaisemassa Eeva Kolun bloggausta. Pidän niin kovin Eevan rehellisestä, avoimesta ja kauniista tavasta kirjoittaa. Klikkasin jutulle sydämen, sillä koin ymmärtäneeni tekstin.

Minunkin kevät oli surullisin vuosiin, mutta samalla se toi mukanaan valtavasti naurua ja liitti yhteen ihmisiä, jotka ehkä muutoin eivät olisi niin tiiviisti yhdessä.

Suru toi mukanaan iloa, ja muutos uusia muutoksia. 

Olenkin oman suruni sisällä seurannut, kuinka hyvin paljon samanlaisia tai samaan aihepiirin liittyviä asioita on tapahtunut myös muille lähiaikoina. Täällä Lilyssäkin yksi jos toinenkin on puhunut surusta, joku huolesta ja kaveripiirissäni kahta on hiljattain koskenut sama suru-uutinen kuin minua. Näitä tapahtumia seuranneena olenkin oivaltanut sen, miten asioista kertominen toisinaan auttaa. Siksi rohkaistuin nyt kertomaan paussiaikani taustoista täälläkin, koska ajattelin että se voi auttaa muitakin. Ehkä myös tämän seurauksena ymmärrätte, että vaikka minulla olisi miten monta kivaa jutunaihetta mielessä, eivät bloggaukset välttämättä kehity julkaisuun asti entisellä tahdillaan... ja olen ennenkin tietty ollut enempi hissukseen kuin pikaisesti kirjoitteleva, mutta nyt etenkin :) 

Henkilö, joka minulta nukkui pois, oli vanhin rakkaistani. Ehkä joku kaunis päivä rohkenen kirjoittaa sanasen myös isovanhemmista noin muutenkin, sillä suhteeni omiini oli niin kovin onnellinen ja läheinen. Vaikka välimatkamme oli pitkä, yhteytemme sitäkin tiiviimpi. Niin ne vain aikakaudet loppuvat, ja ehkä kotonaan loppuun asti asunut 91-vuotias sotaveteraanini tarvitsi jo leponsa. Niisk.

Lopuksi haluan jakaa kanssanne myös pienen otteen Maija Vilkkumaan kappaleesta, jonka sanat koskettaa nyt yhtäkkiä jotenkin todella paljon.

Puisto Puhuu. Ja kuin sattumaa, ensimmäinen neuvo, jonka sain suru-uutista seuranneena päivänä, oli: "Lähde kävelylle, se tekee ajatuksille hyvää".

Ja niin se vain oli. On edelleen.

Heräs aamulla eilisillan hepenissään
vähän kärsinyt Kaisaniemen puisto
se kuiskas: hei, hyvää huomenta, kuuntele tää:
sun murheet on kohta enää muisto

Se sanoi: nouse ja paa
huuliisi punaa
nyt vähän näyttää siltä
et maailma ei loppunutkaan
vielä sun pää
on surusta raskas
mut se sellaiseksi ei jää
sun tiesi ne päätyvät hyvään
 

... Ja hyvä esimerkki elämän balanssista lienee myös se, että suruviikollani kuulin lisäksi myös onnellisia kihla- ja vauvauutisia ystäväpiiristäni, joten jos joku vielä ilmoittaa pitävänsä häät, niin voisiko kliseisesti sanoa, että elämä voittaa aina kuitenkin :)

<3:Tyyne

Foto: Jessica Gow/TT

Ohhoh mikä päivä. 

Kaunis, aurinkoinen ja Leonoren.

En kyllä kestä miten tyylikkäitä ristiäisten juhlavieraat taas kerran olivat, erityisen ihastuksissani olin Vickanin hiuskoristeesta. Minä pihistän oitis tyylin itselleni... het kun joku vain pitäisi sellaiset juhlat, joihin on soveliasta pukeutua vähän fiinimmin... hmm ;)

Mutta kylläpäs teki hyvää nähdä parin tunnin verran kuninkaallista loistoa. Totta puhuakseni en kylläkään seurannut toimitusta ihan niin tarkkana kuin yleensä näitä juhlallisuuksia tuijotan, joten huomenna lienee paikallaan vilkaista ohjelma vielä tallennuksista. Meinaan muuten aina sanoa, että nauhoituksista, vaikka nykyäänhän kaikki vain tallennetaan. Mutta siis, tarkempaa pohdiskelua Leonoren kemuista lienee tulossa vielä myöhemminkin. Se nyt kuitenkin on vielä todettava, että Estelle se osaa olla mainio neiti omine pikku tuoleineen. Niin onnellisen oloinen tapaus - ilo katsella.

Ja muutoinkin tämä muuttui todella mukavaksi sunnuntaiksi. Minähän en ole sunnuntaipäivien fani, mutta aurinko ja ripaus kuninkaallisuutta auttoivat kummasti. 

Näihin ajatuksiin, ja hyvillä mielin nukkumaan... kuullaan muruset taas!

<3:Tyyne