Häämatka USA: New Orleans

Voi te siellä ihanat, jotka olette kärsivällisesti odottaneet Road trip- reissumme kuvia.

Odotus palkitaan, nyt niitä tulee ensimmäinen satsi.

Teille uutukaisille tyypeille, jotka kenties tupsahditte tänne juuri vasta, kyseessä on kuvien kera jatkuva reissupostaussarja häämatkastamme Jenkeissä. Kiersimme ja kaarsimme komean lenkin, kun ihastelimme kahdeksan eri etelävaltion meininkiä. Olimme seikkailemassa ihan hiljattain, koko syyskuun ja vähän lokakuutakin. Reissun suunnitelmista löytyy pohdintoja mm. täältä. Paikan päältä kirjoitetut jutut sen sijaan löydät näppärästi otsikoiden tunnuksella ”Road trip”.

Olen siis ajatellut ajatellut jakaa reissukuvat sellaisiksi postauksiksi, joissa esitellään niin toivottuja juttuja kuin omia suosikkejani. Tällä tavoin kuvat jakautuvat tiettyihin kaupunkeihin, tunnelmiin, ruokiin ja ostoksiin… joista olen puhunut niin paljon, että kenties haluatte nähdä muutaman oman tuliaiseni? 🙂

Laitan näitä häämatkapostauksia tulemaan aina silloin tällöin, ettette tule aivan ähkyiksi, hih. Kiinnostaisiko jotakuta muuten vielä muutama kuva häidemme tunnelmasta? Aion laittaa joitakin hääsomistuksiamme myyntiin tässä lähiaikoina, niistä voisin ainakin vilauttaa kuvia…

 

Noniin, mutta höpinät sikseen ja tervetuloa New Orleansiin!

 

 

 

New Orleans, jota myös NOLA:ksi kutsutaan, sijaitsee mahtavien suoalueiden ympäröimänä. Lähestyessämme lentokenttää olinkin aivan varma, että uppoamme koneen kanssa keskelle suota, alligaattorien sekaan. Autotkin ylittivät moisia kosteikkoja valtavien siltojen avulla, en edes halua tietää mitä kolarien sattuessa kävisi… Yyhh… no mutta, me onneksi selviydyimme lentokentän vankalle maaperälle, josta jatkoimme autenttisen, englantia vahvasti ranskalaisittain puhuvan taksikuskin kyytiin.

En tiedä, olisiko ollut jokin taksiakin halvempi ($35 plus tipit) keino päästä hotellin pehmeiden tyynyjen ääreen, mutta mukavuus voitti tällä kertaa. Matkaa oli takana jo aikalailla, eikä se ollut ollut mieluisimmasta päästä. Jo ensimmäinen lentomme myöhästyi ja tiedätte varmasti ketjureaktion, joka sellaisesta aiheutuu. Matkantekoa ei myöskään helpottanut Air Force One, jolle ensin hihkuimme innoissamme Arlandan kentälle laskeuduttaessa. Herra Obama nimittäin viivästytti matkaamme hänkin. Kannatti siis juosta tukka nutturalla koneeseen ja istua sen jälkeen siellä tunti paikallaan, odotellen ja tuhahdellen kilpaa muiden kanssamatkustajien kanssa…

 

 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ehdimme jokaiseen koneeseen nipinnapin, joten pääsimme saapumaan määränpäähän suunnitelmien mukaisesti, aikataulussa. Tipit taksikuskille ja kiitokset respalle hääonnitteluista. Mitään muuta ylimääräistä sieltä ei sitten herunutkaan. Myytti siitä, että häämatkalaiset saisivat jotain ylläreitä hotelleista ei pitänyt ainakaan tällä matkalla paikkaansa. Tulipahan testattua siltikin :)

Hotelli itsessään oli ihan ok, kuului tunnettuun ketjuun, sillä halusimme pelata varman päälle ensimmäisessä ja pisimmässä pysähdyksessä. Kuuden yön kotimme sijaitsikin erittäin hyvällä paikalla, French Quarterissa. Suosittelen kyseistä kaupunginosaa, noh, kaikille tuolle suunnalle matkaaville. Enkä vähiten sen eläväisyyden, tunnelman ja tyylin vuoksi. 

 

 

Ensimmäisenä varsinaisena loma-aamuna heräsimme todella aikaisin, ennen kuutta muistaakseni. Jetlag on jostain syystä aina helpompi Jenkkeihin matkustettaessa, joten kun unikaan ei enää tullut silmään, lähdimme reippaasti tutustumaan uusiin kotikulmiimme.

Kaduilla oli menossa siivousurakka. Aamuvirkut siistijät toivottivat katujen pesun ohessa meille varmasti enemmän hyviä huomenia, kuin kukaan oikea kotinaapurimme viimeisen neljän vuoden aikana. Mikäs siinä, good morning meillä olikin, kaikki ihanat neljä viikkoa edessä ja aamuaurinko lämmittämässä selkäämme. 

 

 

Tällaista tyyliä koko French Quarter oli sitten pullollaan. Nättejä koristeellisia pylväitä/reunustuksia, joista roikkui niin valtavia vehreitä kasveja kuin perheiden suosikki NFL (amerikkalainen jalkapallo) joukkueiden lippuja.

Todella tunnelmallisia katuja, pystyin helposti kuvittelemaan entisaikojen hevoskärryt näihin maisemiin. Pahoittelen, etteivät kuvat kerro kaikkea. En vain osannut vangita näiden monikerroksisten talojen tyyliä pieneen linssiini. 

 

 

Suurten kaupunkien tyyliin myös 24 hours dinereita ja kahviloita tuli vastaan tämän tästä. Peruspaikkoja, mutta jos suinkin mahdollista, New Orlenasissa & French Quarterissa nämäkin olivat piirun verran keskitasoa parempia. Jokaisessa ripaus Louisianalaista keittiötä ja tippa tulisuutta. Tabascokin oli aika vakiomaustetta, Louisianasta kun sekin on. Enpa ollut ajatellut asiaa, vaikka kyseinen mauste onkin hyvin tuttu. Voi minua.

 

 

Kaikkea tällaista hupsun kaunista näkyi myös ympäriinsä. Paljon värejä ja tuossakin roikkuvia helmiä oli jokapaikassa. Helmiä ripustellaan pitkin kaupunkia keväisen Mardi Gras:in aikoihin. Kyseinen juhla on valtava tapahtuma, jolloin hotellien hinnat triplaantuvat ja koko kaupunki on täynnä karnevaalihumua. Kokeapa se joskus!

 

 

Eräänä päivänä oli aika metsästää Whole Foods ja muita kauppoja. Siksi suuntasimme Magazine Streetille. Välimatkat ovat tietenkin pitkiä, koska Amerikka. Siksi siis välillä myös bussin kyytiin vilvoittelemaan. Helle oli t-r-o-o-p-p-i-n-e-n. Puuh.

 

 

Magazine Street tarjoaa edes hieman ostosmahdollisuuksia. New Orleansin keskustassa niitä ei juuri ollut. Ensi vuonna sinne sen sijaan valmistuu Riverwalk, johon mainostettiin tulevan tusinoittain kauppoja ja outlet myymälöitä. Yhyy minulle vaikkakin jippii teille, mahdollisille tuleville matkaajille! 

Mutta tämä katu tosiaan, se oli täynnä vintage- ja tiesmitä kauppoja. Ja ikäänkuin kiitoksena koko pitkänpitkän kadun kahlaamisesta, sen päässä oli valtava Whole Foods, ah <3 Mutta näistä ruokajutuista lisää sitten tuonnenpana. 

 

 

Tämä näky se toistuu alueella kuin alueella. Täydellinen amerikkalainen omakotitalo ja tuttuakin tutumpi lippu liehumassa kuistilla. Yes. This is America. 

 

 

Ihmettelin näitä sisukkaita reippailijoita, jotka pinkoivat menemään pitkin streetcarin (vähän kuin old school ratikka) kiskoja aivan mahdottomassa paahteessa. Ei olisi minusta moiseen. 

 

 

Eräs päivä saimme nauttia Nolassa asuvan tuttumme seurasta. Hän vei meitä pitkin vehreitä alueita, näyttäen niin yliopiston kampuksen (olipa jännä vierailla ihan ihkaoikeassa jenkki-kampuksessa!) kuin kauniin Mississippijoen varren. Toistan itseäni, mutta voi helle. Se kävelypäivä oli ihana, mutta tuntui vähintään erämaavaellukselta… Tässä muuten tunnelmat paikanpäältä. 

 

 

New Orleansista ei voi kait puhua ilman, että mainitsee musiikin. Eritoten Jazzin. Kävimme mm. sunnuntaibrunssilla, jossa $3 mimosoiden lisäksi musisoivat nämä taiturit. Vaikka jazz ei olisi sinun juttu, niin täällä se iskee siitä huolimatta. Samoin kuin muukin musiikki. Rohkenen väittää näin, sillä kaikki muusikot ovat niin ammattilaisia, että heidän taitojen hämmästelyiltä ei voi välttyä. Ja kun puhun ammattilaisista, niin todella tarkoitan sitä. 

 

 

Musiikista puheenollen, paraateihin voi hyvällä tuurilla törmätä New Orleansissa melkein missä vain. Niille, jotka ovat katsoneet Tréme- sarjaa, tämä paraatijuttu aukeaa ehkä helpommin? Tämän kaupungin kulttuuriin siis kuuluvat tämmöiset paraatit, jokaiselle juhlalle on omansa. Niin häille kuin hautajaisillekin. Tässä sen sijaan oli menossa ihan vain yleinen hauskanpito :) 

 

 

Ja nyt kun Tréme on mainittu, niin tässä kuvassa sitä parhaimmillaan. Kauniita, värikkäitä kuisteja. Melko hintavia taloja, rauhallista seutua.

 

 

Tässä nyt niitä aiemmin mainittuja helmiä paremmin näkyvillä. Tuommoisia halpiksia vain, liiloja ja hopeita pääasiassa.

 

 

Vierailimme Trémessä siis myös haustausmaalla. New Orleansissa ihmiset haudataan maanpinnan yläpuolelle, sillä tulvien sattuessa ruumispoloiset nousisivat muutoin pinnalle soisesta maaperästä. Näitä maanpinnan päällä olevia hautoja on tapana koristella niin teko- kuin oikeilla kukilla. 

 

 

Ja vähän muunkinlaisella, hmm,  roinalla. Haudoissa näkyi usein ties minkälaista muistoesinettä. 

 

 

Tai synttärikakkuja, niinkuin tässä. Tämä Mary oli hautakiven kirjoituksen mukaan edesmennyt Voodoo lady. Tiedä sitten, mitä hän tarkalleen teki, mutta kovasti näytti olevan pidetty edelleen.

Voodoo- kulttuuri oli näkyvillä kaupungissa muutoinkin turistikrääsässä ja ihan tyylikkäissäkin muistoesineissä. Liekö peruja creolilaisesta kulttuurista, vai mistä?

 

 

Näistä laudotetuista ovista taisinkin mainita siinä paikanpäällä kirjoitetussa postauksessa. Vuoden 2005 Katrina hirmumyrskyn jäljiltä kaupunki toipuu osittain edelleen. Kaikkea ei tosin edes kunnosteta tai korjata, kuten näkyy, sillä kaupunki ei halua tiettyjä juttuja kaupunkiin takaisin enää ollenkaan. 

 

 

Mutta kauneutta tästä kaupungista löytyy, edelleen! Paljon juuri tämän kuvan kaltaisia katuja, asuinalueita ja värejä. Elävyyttä ja vehreyttä. Lämpöä ja kosteutta. Kovat sadekuurot olivat nimittäin nekin arkipäivää. Iskivät yllättäen, sitten vain kipinkapin hetkeksi jokin katoksen alle odottelemaan. 

 

 

Mikäs se tämä sitten? Noh, erään paikallisen mukaan Disneyn linnaa muistuttava paikallinen kirkko… hihi, mitä tuumitte vertauksesta, oisko yhdenvertaisuutta :) 

 

Mutta sellaista se, elo New Orleansissa meinaan. Näin pikaisesti ilmaistuna. Matkustaisin ehdottomasti uudelleen! Mitäs te tykkäsitte, jos tykkäsitte?

 

<3: Tyyne