Viimeinen, vaan ei vähäinen

Voi. Tänään oli sellainen aamu, että naapurikahvilan täyteläiselle maitokahville olisi ollut tarvetta. Se olisi sopinut siemailtavaksi kauniin aamuauringon paistaessa, ja toisaalta rauhoittanut mieltä kaikilta kiireiltä. Huh. Miten sitä onkin aina jokin ajanjakso täynnä kaikenlaista? Uskotteko te sellaiseen, että tiettynä ”omana aikana” meneillään on vaikka mitä? Siis ihan pieniäkin juttuja, tai sitten vaan paljon muuta tärkeää, vaikka töiden puolesta? ”Minun aika” on luonnollisesti tämä lokakuu, synttäripäivineen kaikkineen. Energiaa riittää, kaikki näyttää vähän kauniimmalta, eteen sattuu hyviä löytöjä, tukka saa uuden ilmeen, asiat hoituvat, viikonloput täyttyvät illanvietoista, uudet ajatukset ja ideat pomppivat mieleen… ja sen sellaista. Ja juuri tämän ansiosta kaunis, kirpeä lokakuu on lempparini. Aivan ehdottomasti.

Mutta toinen lempparini, kesä, ei ole oikeastaan kovin kaukana sekään. Tai minusta ainakin kuusi kuukautta kuulostaa lyhyeltä, ja sen verran kesään on aikaa. Laitoinkin tähän tarkoituksella kuvitukseksi yhden onnellisen kesäisen kuvan. Muistuttaa minua lämpöisestä heinäkuun päivästä, joka täyttyi reippaasta aamulenkistä, kaunistautumisesta, ystävän onnesta ja sitäkautta myös oman tärkeän päivän jännittämisestä. Aika huikeaa. Kuva tuo mieleen juuri sopivan lämpöisiä ajatuksia tällaisena viileän aurinkoisena ja viimeisenä lempikuun päivänä.

Huomenna muuten luvassa teillekin vinkki hyviin löytöihin…stay tuned!

<3: Tyyne