Pari sanaa tähteistä ja jäätävästä nälästä
Puhuin tällä viikolla työkaverini kanssa lounastunnilla ruuasta. Tai oikeastaan sen haaskaamisesta. Valistunut lounaseurani oli katsonut ilmeisesti Ylen Mot– ohjelmaa, jossa oli tehty seurantaa eri elämäntilanteissa olevien ihmisten ruoan käytöstä. Minkä verran menee suuhun ja sen ohi.
Jos oikein muistan kollegani puheita, niin näistä esimerkkitapauksista kehnoiten menestyi yksinasuva nainen, toiseksi tuli vanhempi pariskunta ja parhaiten tähteet hyodynsi monilapsinen perhe. Kaikilla syntyi kuitenkin hävikkiä monta kiloa vuodessa, keskimäärin suomalaisilla kai viisi kiloa vuodessa.
Ohjelmassa oli kuulemma vielä jokin esimerkki koulusta, joka myy ylimääräiset ruoat lounaan jälkeen hintaan 1,50, kohderyhmänään työttömät ja eläkeläiset. Kuulostaa aika fiksulta toiminnalta, eikö vain? Homma toimii vähän samalla periaatteella, kuin minunkin työpaikan läheisyydessä sijaitseva lounasravintola, joka myy ylimääräiset sapuskat iltapäivisin pilkkahinnalla. Puolilitraa ruokaa maksaa muistaakseni kolme euroa ja litra vitosen. En ole itse vielä hyödyntänyt tarjousta, mutta kollegoiden purkkien perusteella litraan mahtuu ainakin viikon kanan rintafileet 😉 Näppärää.
Siksipä olen viime aikoina alkanut miettiä entistä enemmän tähteisen hyödyntämistä omassa keittiössäni. Hommahan vaatii periaatteessa vain luovuutta ja omien tapojen kyseenalaistamista. Minä esimerkiksi olen kovin nirso juomaan kylmässä pidettäviä mehuja, jos purkin avaamisesta on kulunut enemmän kuin kaksi päivää. Olen jollain tapaa saanut päähänpinttymän, että mehun maku kärsii oleellisesti ollessaan pidempään avattuna. Ja kun tähän vielä yhdistää sen, että tykkään ostella aina mitä herkullisemman kuuloisia tuoremehuja, mutta juon niitä yleensä vain yhden lasillisen, olen selvästi ruoan tuhlailuun taipuvainen. Tietyissä raaka-aineissa.
Vielä enempi minua kuitenkin ärsyttää ruoan hinnasta valittaminen ja sen samanaikainen haaskaaminen, joten olen päättänyt olla vähemmän nirso.
Tänä aamuna heräsin reippaana viikon ehdottomasti suosikkiaamuun, lauantain kiireettömyyteen. Aloin perheemme nälkäisempänä paremmin heränneenä osapuolena aamupalan laittoon. Pieni vilkaisu jääkaappiin ja visio oli selvä. Neljä kananmunaa, neljä teelusikallista eilisestä jäänyttä tomaattisalsaa, pari lehteä viimeisiään vetelevästä basilikasta, mustapippuria ja suolaa. Pikkuisen juustoraastetta päälle. Munakas puoliksi, kahvinkeitin päälle ja hedelmäkulhon hyvinkypsyneet banaanit jugurtin joukkoon. Ja mikä oleellisinta: tasan viikko sitten avatun tuorepuristetun appelsiinimehun puolikas kahteen lasiin. Iik. Epäilevä hörppäys, toinenkin, kolmas… ja ei, eihän se ollutkaan mennyt miksikään viikossa?(!)
Pikkujutuillakin voi siis aloittaa. Ihan vain juomalla mehupurkin loppuun, silläkin voi saada omia tapoja muutettua. Ja tomaattisalsa, se maistuu munakkaassa yhtä hyvältä kuin nachojen kanssa, jopa paremmalta. On ihan lemppariani, aamupalana, lounaana tai päivällisenä. Munakkaat on kyllä mitä parhaimpia tähteidenhyödyntämisruokia. Huh mikä sana 🙂
Luovuutta ja kyseenalaistamista, kuten jo mainitsinkin. Sitä se vain vaatii.
Mutta päivän todellinen tsemppivinkki, sen luin siinä aamupalapöydässä tähdemunakasta syödessäni. Pidätte minua varmaan aivan hassuna, mutta hihittelin kippurassa tälle Matthew McConaugheyn itsekurille, kai se jotenkin liippasi niin läheltä omia metodejani 😉
”Matthew McConaughey laihdutti vakavasti sairasta hahmoaan varten parisenkymmentä kiloa. Ruoanhimoon hän järsi jäitä.”
Kalorit palaa tunnetusti parhaiten nauramalla… tai sitten Matthew’n tapaan, järsimällä jäitä 😉
Kivaa lauantaita, kamuset! 😉
<3:Tyyne
