Road trip: Wholefoodseilua

Terkut taas, kamuset!

Ootteko voineet hyvin? Suomessa on jo ehkä alkanut syksy? Yritin tänään etsiä päheitä kumppareita, mutten vielä löytänyt hyviä. Näin nimittäin kerran Stockalla ihanat DKNY:n nilkkurimalliset, harmittaa vieläkin kun en ostanut.

Alkaa vallan tehdä mieli jo reippailla. Me asustellaan tällä hetkellä erään hotellin 23 kerroksessa ja tuossa vastapäätä näkyy hotellin kuntosali. Se on ehkä kerroksessa nro. 20, juoksumatot melkeinpä huutaa luokseen. Mut ei vaan ole aikaa, ei. Tänäänkin herättiin kasin aikaan ja nyt vasta, lähempänä yhtätoista otin pienen blogihetken itselleni. Taisinkin lohkaista tänään etten ole eläissäni ollut näin aktiivinen kuin tällä lomalla.

Mutta siltikin tiettyjä juttuja kaipaa kotoa: ruisleipää, lenkkejä, salia, kaurapuuroa, vihanneksia, salaatteja… Siksipä meillä olikin tänään ”koti-ilta”. Haettiin siis Wholefoodsista mitä mieli teki; salaattia, sushia, hedelmiä ja viiniä. Kröhöm..no ehkä myös juustokakkua, mutta ihan vaan siksi, että se nyt sattuu tässä maassa maistuvan paremmalta kuin missään muualla! 😉 Ollaan tehty näitä ”koti-iltoja” aina silloin tällöin, kivaa vaihtelua. Ja Wholefoods on i-h-a-n-a! Tiedättekös kyseisen ketjun?

Tuoreen ruuan lisäksi on tehnyt mieli myös lenkeille. Toivon ainakin, että ehtisin vielä loka-marraskuun lenkkeillä Suomessa. Mutta joo, ei niille lenkeille nyt niin paljon(?) mieli tee, etteikö täällä vielä viihtyisi! Mutta tiettyjä pieniä juttuja odottelee jo, muutoinhan jäisin tänne anytime. Hoenkin aina kaupungin vaihtuessa, että ”Täälläkin ois hei kiva asua hetki!”.

Mutta siinä vaiheessa, jos täällä pääsisi asumaan, mun pitäis takoa itselleni se, ettei tavara ostamalla lopu. Mieheni mielestä olen ihan mahdoton kaupoissa pyörijä, mutta eihän esim. tunti voi millään riittää jonkun mini Macy’s:n alakerran penkomiseen? Nämä ostarit täällä ovat kyllä ihan kreisejä, täynnä hulvattomia tavarataloja, kenen aikataululle ne on tehty? Tai kukkarolle? Huoh.

Meillä on tosi hektinen viikonloppu taas tulossa: laukkakisoja, livekeikkoja ja NFL peli ainakin. Aiettä, on tämä nii-in kivaa! Lähetän matkakuumetta teillekin!

Ei parane miettiä edes mitä kaikkea on jo koettu, tulisi vaan haikeus. Parempi vaan nauttia tulevan päivän tapahtumista 🙂

Kivaa viikonloppua teillekin!

Take care!

<3: Tyyne

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Matkat Ajattelin tänään

Road trip: Reissuelämää

Huh. Kyllä vaan tämä reissuelämä on yhtäaikaa melko hektistä ja valtavan antoisaa.

Minä en tiedä miltä teistä tämmöinen Jenkki Road trip kuulostaa, mutta itse pidän juuri tämänlaisesta matkailusta kovin paljon. Vaikka välillä pelottaa, jännittää, ihmetyttää, naurattaa, hermostuttaa ja väsyttää, niin päällimmäisenä olen vain äärettömän tohkeissani.

Mitäs siitä jos aina ei tule lämmintä vettä, uudesta kaupungista ei äkkiseltään löydy kuin pikaruokaa, huoltsikkaa vastapäätä asuu kunnon hillbillyjä, hotelli epäilyttää, bensavalo syttyy juuri kun pahin pimeys on laskeutunut pikkutielle tai näytät vähintäänkin kummajaiselle lähes hylätyn kaupungin dinerissa. Kyllä tämä jenkkiläkin on täynnä ”ei turistirysiä” ja osavaltioittain vaihtelevaa kulttuuria ja elämää. Tosi vaikea kuvailla, mutta ei täällä siis missään pilvenpiirtäjien keskellä seikkailla, todellakaan 🙂

Halusin ehkä vain tähdentää, että New Orleansista lähdettäessä me on nähty nyt todella aitoa meininkiä. Tämä on nyt vähän kuin puolustuspuhe, että kyllä tämä maa pitää sisällään vaikka ja mitä! Osavaltiot ovat olleet tähän mennessä kuin eri maita. Jätettyämme hyvästit Mississipille, jätimme hyvästit myös lakeuksille ja puuvillapelloille. Saimme sitten tilalle Alabaman ja valtavat metsäalueet. Sekä isot laidun alueet. Ja jos oli kirkkoja Mississipillä, niin täällä Alabamassa niitä vasta onkin! Nyt ei ole kaukana se ”haulikko ja raamattu konepellillä” – näky. Hihi vai iik? En tiedä.

Mutta silti vaan tykkään! Ja fingelskani, tai enkku-suomi sekoitukseni, sen kuin pahenee 😉 Jotkut sanat ja sanonnat vain sujuvat tai kuulostavat englanniksi paremmalta! Cute as a button, oisko se niinkuin, Nätti kuin mikä? Välillä kyllä hätkähdyttää sekin, kun tarjoilijat kysyvät ”What do you want to drink, sweetie/darling/sweetheart?” Miettikää, kun Suomessakin juteltaisiin näin? Hih, never!

No mutta. Teillä näyttää olleen blogeissa kaikkia kivoja asuviikko- juttuja, sun muita, oisinpa voinut osallistua myös! Olen kyllä napsinut kuvia, ainakin jo 1500! Vallan kuvaajaksi olen siis muuttunut, hihi. Lokakuu on sitten kuvia täynnä, varautukaa 🙂

Huomenissa ostoksille, Alabama kuittaa ja kiittää teitä lukijoita, olette mielessäni <3

Take care!

<3: Tyyne

Hyvinvointi Mieli Matkat Ajattelin tänään