kesä kertaa kolme

Olen aina levoton ja haluan olla jossain muualla, missä olen tai joku sellainen, joka en sillä hetkellä ole. Minulla on aina oltava vähintään suunnitelmia. On aina oltava jotain, jota odottaa tai jotain, mitä saavuttaa. Keväällä suunnittelen muutokset sekä jännittävät matkat ja tapahtumat. Siksi jytäkesä nolla viistoista on paperilla ollut mahtava jo hetken aikaa. Luultavasti tuotan itselleni pettymyksen, mutta suunnitelmalistan avainsana Helsinki ei sitä tuota. Nyt kun hitto soikoon asun täällä, aion käyttää hyödyksi loistavimman kesäpääkaupungin tapahtumatarjontaa, luontoa ja kaupunkimaisemaa.

Taide. Taiteeseen sisällytettynä myös Musiikki. Näyttelyt säältään huonompina päivinä, runoklubit iltaisin (punaviini ja spoken word, word.), kauniiden päivien ilmaiskeikat, festariteltat ja sateessa pogoominen, muutamat illat Tavastialla tai dekkien edessä. Jo loppunut Bob Gruenin retrospektiivinäyttely Kaapelitehtaalla kiihdytti kaukokaipuutani 70-luvun rokkipiireihin. Kukkoilijoiden pramea promomeininki sekä takahuoneiden rocktähticocktailit näyttävät kuvattavistaan pintapuolisen julkkiskuoren, mutta kertovat samalla siitä maailmasta, johon heidän musiikkinsa syntyi, josta se ammensi ja jota se rikasti. Livekuvat menevät eri lailla ihon alle – Patti Smithin huudon kuulee, ja Sid Viciousin humalan tuntee. Sielunmaisema tämäkin. Ah.

Tallinna. Selityksiä kaipaamaton syy kahvitella ja syödä koko maissa vietetyt 4 tuntia. Kolme ruokalajia Vegan restaurant V:ssä: tämän vuoden ehdottomuus, ehdottomasti.

Pyörä. Helsinki rakastaa pyöriä. On pieni rituaali pyöräillä Alppipuistoon ja takain. Uusin pyörämatkaihastukseni on Pikkukoski. Korkeille kallioille paistaa aurinko puoliltapäivin suoraan, ja kirjan sivujen yli näkee melkein Vanhankaupungin. (Ei mulla oo tähän ees adjektiiveja, pelkkä !!!!)