lopun aikoja ja vaihtoonlähtijän checklist

Tän hetken hoetuin sanonta: ”eli joo, lopun aikoja elellään.” Tasan viikon päästä olen Pariisissa, ja viime päivät oon elänyt kuin mulle olisi ennustettu viikko elinaikaa. Oon syönyt kolmen viikon sisään kolme kertaa ciapattan Gran Delicatossa. Leikkautin tukan takaisin hyvin lyhyeen malliin. Pesin äsken uunivuuan lähes kyynelsilmin hartaalla pieteetillä, sillä se joutuu viettämään seuraavan vuoden laatikossa. Koitan käyttää hyväksi kaikki tilaisuudet pitää kivaa kivojen ihmisten kanssa (tää on tosin pieni valkoinen vale – tänäänkin jään illaksi kotiin katsomaan Netflixiä ja luomaan tunnelmallista muuttokaaosta, vaikka vois ottaa vaikka uusinnan viimekeskiviikkoisesta reissusta kaikun terdelle, vaii…?). Suren kaikkia asioita, joita missaan sen takia, että oon 2300 kilometrin päässä.

2015-08-26 08.36.24 1.jpg

Vaihtovuosi, hurjaa. Mulla on (luonnollisesti) vaihtoonlähtemisen mentaalinen checklist, jossa listaan kaiken, mitä haluan Suomessa vielä ennen lähtöä tehdä. Hedonistisen listan rinnalla on välttämättömien velvollisuuksien lista, josta voi olla hyötyä myös mun fellow vaihtareille:

Käy pitkä postitus- ja skannaussota vaihtoyliopistosi kanssa, kunnes kaikki vaikuttaa olevan kunnossa tai vaihtoehtoisesti saat käsinkirjoitetun viestin, jossa jostain syystä pyydetään puhumaan englannin laitoksen edustajan kanssa paikan päällä: check.

Panikoi vähäisestä kielitaidostasi ja ratkaise se katsomalla elokuvia, joissa puhutaan kohdemaasi kieltä: check.

Vaivu syvempään lähtöepätoivoon orientaatiotilaisuudessa, mutta piristy naurettavan paljon sieltä saamastasi pinkistä jumppakassista: check.

Jytää festareilla niin antaumuksella, että lähtöepätoivo hukkuu tanssimisen euforiaan ja pinkkiin jumppakassiin tulee reikiä: check.

Pidä tuparit, joihin kutsut kaikista parhaat tyypit sekä viime hetkellä tai kesken juhlimisen lisää ihania ihmisiä ja saa siellä lahjaksi yli kilo Fazerin sinistä ja melkein litra Jallua: check.

Koe voittaneesi lotossa, kun saat kuitin Erasmus-apurahastasi, joka on kuvittelemaasi suurempi: check.

Irtisano puhelinliittymä ja vaihda se 0,90e kuukaudessa maksavaan: check.

Tee tarvittavat ilmoitukset Kelaan ajoissa, mutta maistraattiin ja Postiin viikkoa ennen lähtöä: check.

Saa ilmainen ranskaksi käännetty virkatodistus seurakunnalta ja kiitä itseäsi siitä, ettet vuosi sitten eronnutkaan kirkosta: check.

Kirjoita vaihtoyliopistosi kansainvälisten suhteiden toimiston osoite moneen kertaan muistiin eri paikkoihin: check.

Käy vikan kerran lempiopiskelijaruokaloissasi ja huomaa falafelien olevan edelleen liian kuivia: check.

Irtisanoudu töistä ja osta työkamuille keksejä: check.

Osta pinkki matkapäiväkirja sekä starttaa vaihtariblogin kirjoittaminen: check.

Käy vielä kerran opiskelijabileissä ja tee lähtemätön vaikutus uusiin fukseihin: lauantaina Alinaan.

Pakkaa kamat ja muuta ne säilöön: sunnuntaina.

puheenaiheet ajattelin-tanaan matkat

jazz, viina, Helsinki, Pariisi

 

2015-07-24 03.22.01 1.jpg

Liekö jotain kirjallisuus-flow’n tavoittelemista, mutta minulle on tullut tavaksi lukea perätysten kirjoja, jotka jollain tavalla teemallisesti, tyylillisesti tai tarinallisesti (jne. jne.) limittyvät keskenään, ehkä jatkavat ja täydentävät toisiaan.

(Toinen lukuharmoniaan pyrkivä kirjojen valintatapa on kontrastisuus, mutta se on jo aivan toinen juttu.)

Äskettäin lukemani Paula McLainin Nuoruutemme Pariisi ja Mika Waltarin Suuri illusioni ovat ehkä liiankin samanhenkisiä. McLainin fiktiivinen romaani Hemingwayn ja tämän ensimmäisen vaimon Hadley avioliitosta jatkoi chick lit -lukusarjaani, joskin häivyttäen romanssimaisuuttaan melko realistisella ja välillä valitettavan värittömällä kuvauksella 20-luvun Pariisin boheemielämästä ja intellektuellipiireistä. McLainin neutraalin lempeä tyyli bestseller-romaanissa ei tarjoa liikoja haasteita, mutta sen korvaa historiallisuuden kiinnostavat yksityiskohdat ja tekstin kepeä sujuvuus. Waltarin klassikko taas haastaa lukijan massiivisella nuoruuden tunneryöpyllä, yöllisillä filosofilla keskusteluilla ja 20-luvun Helsingin konservatismin ja modernismin sekoittumisesta ammentavalla diskurssilla.
Sekä Hadley Hemingway että herra Hart ovat älykkäitä ihmisiä taiteellisten nerojen joukossa viskin tahmaamassa suurkaupungissa. He jäävät uutta aikakautta luovan ryhmän – ja samalla romanssin – ulkopuolelle. He ymmärtävät kaupunkia ja uutta aikaa; he sulautuvat siihen, löytävät itselleen paikan, mutta epäilevät sen oikeutusta. Pariisi tekee molemmat levottomaksi. Molemmat rakastuvat traagiseen hahmoon.
Kesälukemista: McLainin romaani. Dramaattisuudellaan viihdyttävämpää: Waltarin 20-vuotiaana kirjoittama esikoisteos. On jo klisee todeta, kuinka suurien sanojen ja tunteiden uhmakas hyöky hurmaa, mutta se on totta.

Heh. Jokakesäinen klassikkoprojekti, check. Seuraavaksi Hemingwayta (ehkä). Jos en olisi vastikään lukenut Kjell Westön Leijoja Helsingin yllä, voisin jatkaa sillä. Hyppäys muutamalla vuosikymmenellä eteenpäin Helsingin rajojen sisällä piristäisi kummasti jazz-vuosikymmenen kiihkeyden ja draamallisuuden jälkeen (ja haluan lukea lisää juttuja Lepakosta! Oi, te vanhempi sukupolvi, teidän juttunne kiinnostavat minua).

kulttuuri suosittelen kirjat