Kyllä ihmiset kehtaakin..
En tiedä tunnetaanko täällä käsitettä häpeä. Jos tunnetaan, se ei ainakaan tarkoita samaa asiaa kuin Suomessa. Useaan otteeseen olen todistanut kaikenlaista omituista käytöstä, jota Suomessa pidettäisiin täysin kahelina touhuna. On oikeastaan hienoa että ihmiset tuntuvat uskaltavan olla sellaisia kuin ovat. He vaikuttavat elävät fiiliksen mukaan liikoja stressaamatta, ja se on ihan normaalia. Tunteetkin saa näyttää avoimesti jos siltä tuntuu, oli sitten hyvä tai huono päivä.
Esimerkiksi eilen kadulla kävellessäni edelläni kulkenut musiikkia kuulokkeista kuunteleva, ihan aikuisen näköinen nainen, alkoi yllättäin vetämään jonkinlaisia tanssiliikkeitä. Siinä hän pomppi junaradan ylitse hosuen samalla käsillään puolelta toiselle, ja kun se ei riittänyt, hän alkoi myös heitellä kädessään olevaa vesipulloa korkealle ilmaan, pomppien ja pyörähdellen. Mikäs siinä, ehkä hänellä oli tulossa esitys tai kenties muuten vain hyvä päivä? Useampaan kertaan ohitseni on myös suhahtanut laulava pyöräilijä. Yleensä hän on ollut vanhempi mieshenkilö ihan asiallisissa kuteissa. Suomessahan on omituista ja noloa jo se, jos jää kiinni itsekseen hymyilemisestä bussipysäkillä.
Liikenteessä kehdataan käyttää tööttöä ihan surutta, eikä hätävilkkunappikaan ole pelkkä koriste. Autoja voi halutessan koristella kaikilla hassun hauskoilla tarroilla ja jopa nenillä, silmillä ja sarvilla. Tammikuussa liikenteessä oli vielä useampi poroksi stailattu kulkuneuvo. Onko tämä Suomessa edes sallittua, ja siis kuka edes haluaisi laittaa autolleen nenän? Auto on vakava asia!
Yksi kehtaamisen osa-alue on myös syöminen ja ruuanlaitto. Kun kaupan eineshyllyllä oli valmisruuat tarjouksessa, vieressäni ollut nainen alkoi innoissaan lapata pöperöitä kärryynsä hihkuen samalla että nyt hänellä on tiedossa helppo viikko, kun ei tarvitse tehdä lapsille ruokaa itse! Nyt meni mamma kyllä hehkuttamaan väärälle tyypille. Suomiäideille einesten ostaminen on perinteisesti suuri häpeä joka täytyy tehdä mahdollisimman salaa. Suomessahan kukaan ei koskaan syötä lapsilleen eineksiä, tai siis sitä ei missään tapauksessa myönnä ääneen. Tai jos myönnetäänkin, niin painotetaan että niitä syödään vain harvoin, silloin tällöin, ehkä kerran vuodessa, ja silloinkin se tehdään syvästi häveten. OMG. Muutaman kerran tuttavat ovat myös tarjoilleet minulle leipomuksiaan, ja kun olen tiedustellut reseptiä, niin vastapuoli on kertonut iloisesti että siihen lisättiin vain vesi! Itse kun taannoin leipaisin näitä lisää vain vesi -keksejä, minulla on oli jostain syystä suuri tarve selitellä ihmisille moista toimintaa.
Ihmiset myös kehtaavat täysin häpeilemättä hoitaa asiansa ihan omaa tahtiaan. Toisin sanoen hitaasti. Itse olen tottunut siihen että kipitän tien ylitse mahdollisimman nopeasti ettei autojen tarvitsisi odotella minuutti tolkulla, tai kaivan lompakon esille kassalla hyvissä ajoin ja poistun paikalta ripeästi. Se on kohdeliasta. ”Nyt reippaasti tien yli!” on on iskostunut varmaan kaikkien selkäytimeen.. no ei täällä. Täällä ei moiset kohteliaisuudet ilmeisesti tule edes mieleen. Kadun yli löntystellään hiiiitaasti, vaikka alla olisi ihan terveet jalat. Kaupan kassalla hidastelee sekä asiakas että myyjä. Kenelläkään ei ole niin kiire ettei ehtisi vaihtaa viikon juoruja, ja vielä kassallakin on ihan hyvä hetki alkaa miettimään mitä oikeastaan haluaa ostaa ja mitä ei.
Mutta taidan minä itsekin olla vähän kaheli, kun kävelin kaupasta kotiin kahden kauppakassin kanssa. Vastaantuleva pyöräilijä ihan pysähtyi ja kyseli naureskellen onko tarkoituksenani kenties hankkia sixpäkki kasseja kantamalla. Kyllä!
