Raskaana USA:ssa
Viikkoja on ketynyt jo 37, ja lähtölaskenta on siis alkanut. Nämä vikat viikot kuluvat kyllä kaikista hitaimmin, kun liikkuminen muuttuu vaikeammaksi ja olo kaikinpuolin tuskaisammaksi, ja synnytyksen odottaa käynnistyvän ihan ”minä hetkenä hyvänsä”. Viime viikolla oli ”synnytystapa-arvio”, eli loppuraskauden ultra, jossa katsottiin lähinnä vauvan asento. Mitään mittoja tai muuta ei otettu, mutta lääkäri arvioi vauvan painoksi mahan päältä kokeilemalla n.3kg.
Olin aivan varma että vauva on poikittain, sillä aivan kauheaa tunkemista on tuntunut kummassakin kyljessä yhtä aikaa, varsinkin öisin. Mutta niin se vain oli pää alaspäin. Olin jo miettinyt kauhulla mahdollista sektiota, mutta toistaiseksi voin huokaista hepotuksesta ja odotella synnytyksen käynnistyvän ihan itsekseen. Vauva ei kyllä ollut vielä lainkaan lähtökuopissa, ja aikaisemmin vaivanneet supistuksetkin on vähentyneet. Saas nähdä kuinka pitkä tästä odotuksesta vielä tulee..
USA:n terveydenhuoltosysteemi on hyvin erilainen kuin Suomessa, ja tästä riittää kyllä juttua kerrottavaksi vaikka kuinka. Nyt kun homma on loppusuoralla, voin tehdä pienen yhteenvedon aiheesta.
Täällä kaikki terveydenhuolto, myös raskaudenseuranta, järjestyy sen perusteella minkälainen vakuutus asiakkaalla on. Tämän takia on oikeastaan mahdotonta kertoa yksioikoisesti että millaista täällä on olla raskaana, millaista hoitoa kukakin saa, missä se järjestetään ja mitä siihen kuuluu. Vakuutuksia kun on niin monia erilaisia, ja myös loppulasku jonka asiakas joutuu maksamaan itse, vaihtelee satasista useisiin tuhansiin dollareihin. Jos kaikki ei mene hyvin, ja puhutaan hoidosta teho-osastolla, summat voivat nousta lähes tähtitieteellisiksi. Tässä kohtaa tajuaa aika selvästi sen, että suomessa tosiaan on kaikille ilmainen ja huippulaadukas terveydenhuolto. Oli kyseessä mikä tahansa vaativa neurokirurginen aivoleikkaus, potilas selviää pelkällä päivämaksulla..
Suomessa kun menee neuvolaan, se on ainakin mulle ollut aina sellainen kiva kokemus. Neuvola on mukava ja rauhallinen tila, pyhitetty vanhemmille ja lapsille. On kiva sisustus ja leluja. Kun oma vuoro tulee, on kiva istua tuoliin ja jutella kuulumisia kuluneilta viikoilta terkkarin kanssa ihan rauhassa. Muisti voi tehdä tepposet, mutta mulla on sellainen mielikuva, että Suomessa terkkarilla oli usein jotain asiaa josta sitten puhuttiin erityisesti. Oli kaikenlaisia opaskirjoja sun muita, joiden sisällöstä saatettiin keskustella.
Täällä tunnelma on huomattavasti erilainen. Raskaudenseuranta tapahtuu lääkärin vastaanotolla, samassa paikassa jossa tehdään myös muita gynekologisia-, sun muita tutkimuksia. Paikka ei siis todellakaan ole sellainen kotoisa ”äitien ja lapsien oma keidas” vaan ihan normaali terveyskeskuksen kaltainen, jossa eri-ikäiset potilaat odottelevat vuoroaan.
Käynnin aluksi hoitaja mittaa verenpaineet ja painon jo odotustilassa. Tämän jälkeen siirrytään lääkärikoppiin hoitajan kanssa. Hoitaja lähinnä varaa seuraavan ajan, eikä hänen kanssaan ole tarkoitus rupatella sen enempää. Tämä oli aluksi hämmentävää, sillä hoitaja kuitenkin aluksi kysyy että mitä kuuluu ja kuinka olen voinut. Muutaman kerran jälkeen on kuitenkin tullut selväksi, ettei hoitaja sen kummemmin jää kuuntelemaan tai juttele takaisin, vaan asiat on parempi säästää lääkäriä varten. Oikeastaan tämä hoitajan rooli on jäänyt hiukan hämäräksi, koska samalla vaivalla lääkärikin voisi hoitaa sen ajanvarauksen.
Lääkärikoppi on ikkunaton kolkko koppi, hyvin pieni huone, johon hädin tuskin mahtuu tarvittavat välineet ja tietokone. Henkilökunnalla siis ei ole omia huoneita kuten Suomessa. Hoitajan poistuttua paikalle tulee lääkäri. Puoliso / muu saattaja odottaa aulassa ja pääsee tutkimushuoneeseen vasta kun hänet haetaan. Tämä on mun mielestä aika hyvä käytäntö, ja voisi hyvin olla käytössä Suomessakin. Tämän tarkoitus on ihan puhtaasti se, että odottajalla on mahdollisuus puhua arkaluontoisista asioista, kuten perheväkivallasta, kahden kesken ilman että kukaan on painostamassa tai puhumassa puolesta.
Lääkärin kanssa sitten keskustellaan niitä perus raskauskuulumisia, kuunnellaan sydän äänet jne. samoja juttuja mitä Suomessakin. Lääkärini on ollut oikein mukava, iloinen ja perusteellisen oloinen. Tästä huolimatta sellainen Suomen neuvolan leppoisuus jollain tasolla puuttuu. Lääkäri keskittyy aika paljon nimenomaan lääketieteellisiin asioihin kuten testituloksiin. Olisin kiinnostunut lisäksi kuulemaan minkälaista äiti-vauva -toimintaa alueella ehkä järjestetään, ja voisin keskustella enemmänkin ruoka- ja liikunta suosituksista. Näille aiheille ei kuitenkaan ole jäänyt liiemmin aikaa, vaan lääkäri on sellaisen perus jaarittelu vastauksen jälkeen todennut vain laittavansa minulle linkkejä sähköpostiin.. niihin samoihin paikkoihin joita olen jo kertaalleen lueskellut. Sellainen syvällisempi keskustelu siis jää jollain tasolla uupumaan.
Synnytystavan saa tosiaan itse valita. Samoin myöskään imetykseen ei mitenkään painosteta tai edes kannusteta, vaan tietokoneelle kirjataan tieto siitä haluaako äiti kenties maidonnousun estävän lääkityksen. Ne jotka haluavat imetttää, voivat lukea imetyksestä netistä, ja siihen on ilmeisesti saatavilla myös jonkinlaista ryhmäohjausta sitten synnytyksen jälkeen.
Kaikenkaikkiaan olen tosi tyytyväinen lääkäriini, ja erityisesti siihen miten viesteihin vastataan nopeasti. Jos jotain kysyttävää tulee, lääkärille voi lähettää viestin netissä, ja vastaus on aina kilahtanut sähköpostiin parin tunnin sisällä. Täällä potilastyytyväisyys on ylipäätään hirveän tärkeä asia, sillä lääkärinsä saa jokainen valita itse. Lisäksi olen jo pariin otteeseen vastaillut kyselylomakkseeseen, jossa käydään yksityiskohtaisesti lävitse lääkärin toimintaa ja sitä mihin olin tyytyväinen ja mihin en. Jos lääkäri mokailee tarpeeksi, niin työt loppuu, ( huom. täällä ei tunneta irtisanomisaikoja, vaan kengän kuva tulee takapuoleen vaikka samana päivänä ) ja uhka joutua vastaamaan mokistaan oikeuteen, on ihan todellinen.
Pieniä eroja olen huomannut tutkimuksissa joita on tehty. Hemoglobiinia multa ei ole mitattu sormenpäästä kertaakaan, kun Suomessa se tehtiin joka kerta, samaten sisätutkimuksia ei ole ollut lainkaan. Sen sijaan sokerirasitustesti kuului automaattisesti kaikille. Ultraäänitutkimuksia mun vakuutus tarjosi vakiona 4: varhaisultra, rakenneultra ja loppuraskauden ultra. Np-ultran kuuluminen piti erikseen varmistaa asiakaspalvelusta. Rakenneultra poikkesi totutusta siten, ettei ultraava henkilö saanut kertoa meille siinä paikan päällä mitään vauvan voinnista, sillä vain hoitava lääkäri saa tehdä diagnooseja. Tuloksia piti sitten odotella hetki, että omalääkäri ehti katsoa kuvat.
Vaikka mitä muutakin kerrottavaa vielä olisi, mutta tässä varmaan ne pääpiirteet ja erilaisuudet :)