Sunnuntaina heräsin siihen että tyttö oli harvinaisen hiljaa. Tapojensa vastaisesti hän ei loikannutkaan sänkyyn minun päälleni työntämään jalkojaan naamaani. Kuulin eteisestä hiljaista supinaa ja ulko-oven äänen, kun mies ja lapsi livahtivat vähin äänin ulos. Jäin yksin miettimään, että mitähän ne on nyt keksineet.. ovatko ne tosiaan keksineet tällä kertaa jotain?

Olin juuri saanut tehtyä aamutoimet rauhassa, kun kaksikko palasi takaisin kera ruusujen ja itsetehdyn kortin. Sitten pitikin jo hypätä autoon, koska tiedossa olisi jotain jännää. Tyttö hihitti koko matkan takapenkillä ettei kerro mihin ollaan matkalla. Ei ainakaan mennä vuorille päin.. eikä ainakaan mennä ELÄINTARHAAN. Määränpäänä oli siis San Francisco Zoo. Matkalla pysähdyimme tavalliseen tapaan Starbucksiin käymään vessassa ostamaan kahvia, ja parkkipaikalta soitimme vielä Suomeen äitienpäivän toivotukset. 

Eläintarha oli sopivan kokoinen ja oikein viihtyisä. Tuli tunne että ilmapiiriin ja viihtyisyyteen oli selvästi panostettu. Me myös näimme eläimiä ihan oikeasti. Ne liikkuivat ja ääntelivät. Wou. Muistan ne kaikki kerrat kun olemme vierailleet Korkeasaaressa ja nähneet koko reissun aikana lähinnä tyhjiä aitauksia ja vilauksia hännistä. Parasta reissussa taisi olla suuri ja hauska leikkialue, josta tyttöä ei meinannut saada enää irrotettua. Paikalla oli myös dj joka soitti musiikkia ja tanssitti lapsia. Ihastuimme myös vuohiin joita pääsi harjaamaan, ja jotka oikein kerjäsivät silityksiä. Tyttö sanoi että parasta olivat hämähäkit. Joita emme nähneet.