Raskaana USA:ssa -Hospital tour
Viikonloppuna tuli täyteen raskausviikko 30+0. Enää kymmenen viikkoa jäljellä laskettuun aikaan! Tässä kuvat tältä- sekä viimeviikolta. ( Onkohan mun vaatekaapissa mitään muuta kuin raitaa..?)
Painoa mulle on kertynyt tähän mennessä 6-7kg, mikä tuntuu jotenkin vähältä.Viime raskaudessa kertyi kiloja yhteensä 17, ja oletin että sama määrä tulisi nytkin. Olen kuitenkin joutunut välttelemään ylimääräistä liikuntaa, enkä voi kehua että ruokavaliokaan olisi aina ollut mikään huipputerveellinen. Nyt sitten vähän pelottaakin, että voiko ne viimeiset 10kg paukahtaa vielä tässä parin kuukauden aikana kerta rysäyksellä? Se olisi aikamoinen rasitus kropalle nimittäin. Nyt yritänkin pitää turvotuksen kurissa juomalla paljon vettä ja syömällä hedelmiä.
Mulla ei ole ollut pitkään aikaan enää mitään ruokaan liittyviä himoja tai ällötyksiä, mutta viime viikolla se sitten iski. Hirveä himo yhteen tiettyyn juustoraasteeseen. Sitä on sitten tullut kahmittua suoraan pussista, sekä ripoteltua vähän joka ruokaan. Niin, ja normaalisti en tykkää juustosta erityisesti. Mites se oli se turvotuksen ehkäisy.. ?
Pikkuhiljaa alkaa tulemaan myös kiire hankkia kaikki kamppeet vauvalle. Esikoista odottaessa meillä oli muistaakseni suurin osa valmiina jo tässä vaiheessa, mutta tällä kertaa kaikki on aika lailla vasta suunnitteluasteella. Tiedetään suunnilleen mitä hommataan, enää pitäisi vain päästä sinne kauppaan asti.
Lauantaina olimme tutustumassa synnytyssairaalaan, ja sen jälkeen koko homma jotenkin konkretisoitui taas ihan uudella tavalla kun näki tilat ja muut. Synnytyssairaalani on täysin uusi, vasta hiljattain valmistunut ja kaikinpuolin huippu moderni. Olin varautunut hiukan ankeampaan paikkaan, sillä raskaudenajan seurantani on järjestetty rakennuksessa joka on tuntunut suorastaan vanhanaikaiselta ja ankealta joiltain osin.
Sairaalapuoli oli kuitenkin jotain ihan muuta. Kun menimme kierrokselle, mietin etukäteen että pääsemmekö oikeasti kiertämään ihan synnytysosastolla, vai onko kyseessä vain auditoriossa tapahtuva videoesitys. (En tiedä järjestetäänkö vastaavia kierroksia Suomessa, mutta ainakaan esikoisen raskausaikana en sellaiselle osallistunut.) Mieleeni piirtyi muisto edellisestä synnytyksestäni, kun osasto oli tupaten täynnä sekä synnyttäjiä että hoitajia juoksentelemassa eri suuntiin. Huoneet olivat täyteen ahdettu ja minäkin jouduin tuskaisena odottelemaan käytävän kovilla penkeillä tuntikausia ennen synnytyssaliin pääsyä. Synnyttäneiden osastolla kaikui vauvojen itku, käytävällä kiemurteli äitien ja vauvojen sekasortoinen jono lääkärin tapaamiseen. Viruskaverillanillani lappasi äänekkäitä vieraita yli sallitun rajan, joku kolhi ahtaassa huoneessa vauvani sänkyä jatkuvasti, ja muun ajan tyyppi kailotti puhelimeen äänekkäästi. Yöllä molempien vauvat heräsivät hoitajien tarkaskäynteihin. Ihan hyvät muistot toki siitäkin jäi, enhän osannut edes odottaa mitään muuta. Kiire vähän niin kuin kuuluu sairaalaan. Oli kuitenkin vaikea kuvitella sellaisen härdellin keskelle jotain uteliaiden tutustujien laumaa.
No, kierroksella pääsimme kuin pääsimmekin kiertämään kaikki osastot. Meille esiteltiin sekä synnytyssalipuoli, että synnyttäneiden osasto, emmekä nähneet vilaustakaan potilaista tai kuulleet pihaustakaan vauvoista. Vastaanotossa istui yksi hoitaja, ja käytävällä kulki yksinäinen siivooja. Ei tietoakaan kiireestä tai mistään muustakaan härdellistä. Suorastaan kuollutta! Ainoastaan ruokakärry tarjottimineen muistutti siitä että ovien takana tosiaan oli äitejä vauvoineen ja synnyttäjiä kenties juuri pukkaamassa uutta elämää maailmaan.
Kaikki huoneet olivat yksityisiä perhehuoneita omalla kylppärillä, televisiolla, jääkaapilla ja myös puolisolle oli tarjolla levitettävä vuodesohva. Telkkarista voi kuulema katsella tietysti ohjelmia, pelata pelejä, kuunnella rentoutusmusiikkia ja sen kautta voi tilata jopa ruokaa lähialueen ravintoloista (?! ymmärsinkö oikein?) Varsinaista luksusta.
Kun sitten kävelimme vielä tyhjyyttään ammottavan päivyspoliklinikan lävitse, mietin jo että onko koko paikka oikesti edes toiminnassa, vai pelkkää lavastusta! Varmaan pakko vielä ensi lääkärikäynnillä kysyä että onko sairaala aina niin rauhallinen, vai sattuiko kierrospäivä olemaan ihan poikkeuksellinen.
Kaiken kaikkiaan mulle jäi todella positiivinen ja hyvä fiilis, ja sitä lisää vielä se, että synnyttäjillä on mahdollisuus tutustua henkilökohtaisesti vaikka kaikkiin kätilöihin ennen synnytystä. Lääkärin tapaamiset kun voi vaihtaa kätilöiden tapaamisiin nyt lopussa, ja sen lisäksi ilmoittauduin vielä ”meet the midwifes”- kierrokselle. Myös sairaalan nettisivuilla on esittelyt kaikista kätilöistä, joten vaikka synnytykseen osallistuvaa kätilöä ei tässä sairaalassa saakkaan itse valita ( olen kuullut että joissain saa), niin heihin pystyy aika kattavasti tutustumaan kuitenkin.
Nyt on sellainen tunne että h-hetkellä voin oikeasti keskittyä vain olennaiseen, eikä tarvitse murehtia siitä onko sairaalassa ruuhkaa, pääsenkö huoneeseen vai onko minut unehdettu käytävälle, onko vessat aina varattuja, henkilökunnalla aikaa kuunella toiveitani tai millainen törppö sattuu huonekaveriksi. Nyt en melkeimpä malta odottaa että pääsen synnyttämään!
Myöhemmin ajattelin kirjoitella tämän oman kokemukseni pohjalta vielä sellaisen kattavamman ”raskaana USA:ssa” katsauksen, sillä sen verran erilainen meininki täällä on monessa asiassa.