Takapakkia koulutiellä
Tyttö on ollut koulussa nyt muutaman kuukauden, ja arki on alkanut toden teolla rullaamaan. Uutuuden viehätys on pikkuhiljaa katoamassa, ja todellisuus puskee päälle. Suhtauduin aina skeptisesti puheisiin siitä, ettei minkäänlaisia ongelmia tulisi vastaan, vaan lapset sujahtavat uuteen muottiin heittämällä ja taakseen katselematta. Ensimmäiset kuukaudet kaikki oli loistavasti, kielitaito kehittyi vauhdilla, tuli uusia kavereita ja uusiin käytöntöihin näytti olevan helppo sopeutua.
Nyt olen kuitenkin huomannut pientä takapakkia. Vastaan on tullut niitä ongelmia, joita alkuun hieman pelkäsinkin. Lapsille tulee aina välillä vastaan riitatilanteita, vaikka kyseessä olisi kuinka hyvät kaverit. Vieraskielisessä ympäristössä lapsi ei osaakaan yhtäkkiä kertoa kavereille että nyt riittää, tai aikuiselle että hänellä on paha mieli: että joku tönäisi tai lällätteli ilkeän kuuloisesti. Tällä viikolla olen käynyt lapsen kanssa lävitse sitä miten ilmaista opettajille että hänellä on paha mieli. Olemme kerranneet englanniksi ei-niin-kivoja -sanoja kuten lyödä, töniä, kiusata ja kaatua. Olen vakuuttanut että opettajat ovat koulussa lapsia varten, heille voi ja pitää kertoa ikävistä asioista. Jos ei ole sanoja, asian voi näyttää vaikka elein. Mitään vakavaa kiusaamista tyttö ei ole kohdannut, mutta ymmärrettävästi yksi pienikin vastoinkäyminen, jota kukaan ei ole huomannut ja jota ole ei saanut kerrottua kenellekään, jää kaivertamaan pientä mieltä ja purkautuu sitten kotona vanhempiin. Otettuani puheeksi nämä asiat tuttujen kanssa, monet kertoivat että heidän lapsillaan on ollut samanlaisia vaiheita sopeutumisessa.
Olen myös harmikseni huomannut, että koulussa aikuiset eivät ole täällä samalla tavalla läsnä kuin Suomessa. Käytäntö tuntuu olevan, että isommat koululaiset huolehtivat pienemmistä. Kun lapseni eväät putosivat maahan, isommat oppilaat auttoivat siivoamisessa, eikä opettaja nähnyt koko tilannetta. Jos lapsi syömisen sijaan unohtui haaveilemaan, kukaan ei herättänyt häntä näistä päiväunista, vaan pahimmassa tapauksessa koko ruoka jäi syömättä. Tästä johtuen lapsi oli päivän lopuksi hyvin väsynyt ja kiukkuinen.
Otin nämä asiat tietysti puheeksi opettajan kanssa, ja nyt ruokailuihin on onneksi saatu selvä parannus, kun aikuiset ovat pitäneet huolen siitä että haaveilijamme syö. Opettaja myös lupasi kerrata tytölle kuinka kertoa pahasta mielestä, ja muutenkin käydä lävitse kaveritaitoja koulussa. Toivon että nyt asiat alkavat taas rullaamaan parempaan suuntaan, ja kielitaidon karttuessa tämän kaltaiset ongelmat alkavat helpottua entisestään. Onneksi tyttö on kuitenkin koko ajan lähtenyt aamulla hyvällä mielellä kouluun ja odottanut kavereiden tapaamista 🙂
