The awkward moments of my life..

Tiedättehän ne tyypit, joille sattuu ja tapahtuu, ja jotka syystä tai toisesta onnistuvat toistuvasti hankkimaan itsensä vähän noloihin tilanteisiin. No, minä sain taas tänään pienen muistutuksen siitä mitä se on. 

Olen jo jonkin aikaa etsinyt itselleni jotakin uutta harrastusta. Olen kysellyt tuttavilta suosituksia, ja kaikki ovat kehuneet kaupungin liikuntaryhmiä. Tarjonta on kuulema aivan loistava, hinnat kohtuullisia ja kaikki käyvät siellä. Naureskelin etten halua päätyä vahingossa minnekään mummojumppaan, mutta sain vain kannustavia kehotuksia ilmoittautua vain johonkin ja aloittaa vain jostain. Otin neuvosta vaarin ja ilmoittauduin sinne jonnekin, koska valinnan varaa oli vaikka millä mitalla eikä mistään ollut mitään käsitystä. Tuntien nimet vilisivät omituisia lyhenteitä, ja kuvaukset kuulostivat pelottavan rankoilta ja monimutkaisilta.  En halunnut pölähtää keskelle fitness-ihmisiä nostelemaan kolmen kilon painojani, joten halusin olla varovainen. Tämä jokin kuulosti lupaavalta, perusjumppaa kaiken kuntoisille, tanssia, painoja, lihastreeniä,.. kaikkea oman maun mukaan, mikä voisi mennä pieleen?

No niinhän siinä kävi, että löysin itseni keskeltä pirteitä eläkeläisiä. Mulla ei ole mitään sitä vastaan että jumpassa käy monen ikäistä ja kokoista liikkujaa, mutta kun sanon että ne ihmiset olivat vanhoja, tarkoitan sitä. He olivat vanhempia kuin äitini ja anoppini, kaikki, ja siinä alkaa tulemaan se raja vastaan. Ensin yritin ajatella asiaa järkevästi: itse jumppa on ihan ok. samoja liikkeitä mitä suomessakin tuli tehtyä, ehkä tähän aikaan vain ei ole liikkeellä oikein muita kuin eläkeläisiä, joten get over it, eikä ne kaikki varmaan niiin vanhoja kuitenkaan ole, eihän?  Mutta sitten näin salin lasiovien lävitse viereisen salin alkavan täyttyä hiljalleen nuorista, tyylikkäistä ja energisistä zumbaajista.Auts.

Siinä jumppakuvioita tehdessäni ja tilannetta kelatessani, tajusin ettei tästä nyt vain ole enää pois pääsyä, antaa mennä vaan, ainakin olen kerrankin porukan notkein. Sitä paitsi olin mummujen mielestä söpö, ja heillä on lapsenlapsia samassa koulussa kuin minun lapseni. Meillä oli siis jotain yhteistä, wuu. Meinasin revetä nauramaan huutonaurua kesken kaiken, mutta sainpa hillittyä itseni tämän kerran. Tunnin jälkeen aioin liueta paikalta nopeasti ja äänettömästi taakseni katselematta, mutta koska en ole nyt Suomessa, se ei tietenkään ollut mahdollista. Ohjaaja tuli luokseni tivaamaan oliko tämä nyt varmasti se tunti jota olin hakemassa. Mieleni teki sanoa että hups, eipä ollut, taisin erehtyä paikasta moikka! Mutta koska tajusin nimeni komeilevan osallistujalistassa, en vain voinut valehdella. Päädyin siis änkyttämään silmät pyöreänä että I don’t know! I don’t know pelastaa tilanteen kuin tilanteen, ja päälle vielä vähän lisää huonoa englantia. jepjep. Ohjaaja ilmoitti minulle armeliaasti, että ymmärtää hyvin jos en enää jatkossa osallistu ko. tunnille, ja päästi minut menemään. 

Mitä tästä jäi käteen? Jatkon varalle laadin itselleni muistilistan:

• 1. Jos tunnin nimi on selkeä, pirteä ja kiva, kuten ” Work out with Miss. Jane!” se on varmaan pirteä, kiva ja selkeä myös eläkeläisten mielestä.
• 2. Jos kuvauksessa lukee ”kaiken kuntoiset, kokoiset ja ikäiset” Päässä pitäisi alkaa soimaan jokunen hälytyskello, ja niitä kannattaa kuunnella.
• 3. Älä mene paikalle liian ajoissa. Älä missään tapauksessa ole ensimmäinen.
• 4. Mene vaikka vähän myöhässä, että ehdit todeta tilanteen ja juosta karkuun. 
• 5. Älä enää ilmoittaudu mihinkään. Käy ensin tutustumassa.  

Goodbye Miss Jane. Ei enää seniorijumppaa minulle kiitos.