Busan
Kiitän (vaihto)opiskelijan vapautta, joka mahdollistaa viikonlopun reissusuunnitelman lukkoon lyömisen kello yhdeksän kolmekymmentä edellisenä iltana. Tehokkaan jahkailun tuloksena sähköpostiin kilahti varaus guesthouseen Busanissa pari viikkoa sitten.
Bussiterminaalissa sain kokea miten korealainen ikähierarkia toimii. Odottaessani vuoroani lippuluukulle eräs keski-ikäinen herra kiilasi eteeni niin röyhkeän päättäväisesti, että tuntui kuin olisin ollut ilmaa. Tähän mennessä en ole kovin montaa kertaa kokenut, että nuoremmat ihmiset olisivat kuin maanmatosia vanhempiin ihmisiin verrattuna, mutta sillä hetkellä sen tunsi. Voisin tulla vanhempana takaisin Koreaan kiilailemaan nuorempia tietäväinen hymy huulillani.
Busanissa lyöttäydyimme muiden koulumme vaihtareiden seuraan syömään ruokaa isolta pannulta ja loppuillasta istuimme Busanin ainoalla rannalla pussikaljalla katselemassa rantaa ympäröivien pilvenpiirtäjien siluettia ja ihmettelemässä satunnaisia rakennusten välistä sinkoilevia ilotulituksia.
Aamulla guesthousen miekkonen teki aamupalaksi outoja toasteja. Väliin tuli juustoa, kaaliraastetta, ketsuppia ja hilloa eli leivän punainen lanka oli totaalisen kadonnut. Ensimmäisenä etappina oli omituisten otusten kerho eli Jagalchi fish market. Eläviä, kuolleita ja puolikuolleita kaloja, rapuja, haita, simpukoita, mustekaloja ja kaikkea muuta verkkoihin tarttuvaa oli tarjolla. Mustekalat yrittivät paeta ahtaista saaveista ja kalat hyppivät välillä kohti vapautta Free Willyn tavoin kohti katukivetystä ja sen yli. Mustekalat paketoitiin elävältä pieniin mustiin muovipusseihin ja kauppiaat ruksauttivat käsityönä kalojen niskat nurin. Kaikkihan oli hyvin tuoretta, mutta silti kokemus ei saanut haikailemaan kala-aterian perään. Enemmän maistui uunituore munkki 50:llä sentillä.
Kiipesimme jokuisen harhailuhetken jälkeen mäkeä ylös Gamcheon Cultural Villageen. Kylä oli täynnä värikkäitä taloja ja kekseliäitä seinämaalauksia. Jokainen talo on rakennettu niin, että ne eivät peitä toistensa näkymiä merelle. Näin myös kauneimmat kirsikankukkapuut täällä.
Beomosan temppeli oli päivän viimeinen ohjelmanumero. Paikka huokui rauhaa, temppelille vievän tien molemmilla puolilla oli värikkäitä lyhtyjä ja vuoret ympäröivät temppeliä. Temppelin uumenista löytyi myös outoja patsaita, jotka katselivat meitä pullottavilla silmillään. Nähtävyyksien täyteisen päivän jälkeen oli mukava oikaista itsensä Cheryl Strayedin Wild-kirjan kanssa hostellin punkkapetiin suuren osan joukosta lähtiesssä vielä juhlimaan Busanin yöhön.
