Neljä matkamuistoa Samokselta
Onko muita, joilla alkavat olla nenä ja posket kipeinä pakkasista? Luontoäiti kaatoi eräänä päivänä oikein suuren kottikärryllisen paukkupakkasta Joensuuhun, eikä ole vieläkään tullut korjaamaan jälkiään.
Mieleni purjehtii viime syyskuiselle Samoksen reissulle, jolloin lämpötilaa oli noin 60 astetta enemmän kuin nyt. Samos +30, Joensuu -30.
Tässä neljä matkamuistoa reissultamme:
1. Istumme rantaravintolassa, josta on näkymä merelle. Tarjoilija tuo pöytään suuren fetasalaatin ja laskee jääkylmän lasillisen valkoviiniä valkoiselle pöytäliinalle. Syötyämme ja juotuamme poikaystäväni kanssa siirrymme katoksen alta hohkavaan aurigon alle. Vaihdan ravintolan vessassa bikinit ja siirryn puuvillaviltin päälle rannalle oikaisemaan itseni kirjan kanssa. Merivesi tuntuu viileältä auringon paahtamalla iholla.
2. Olemme retkellä Kusadasissa Turkin puolella ja basaari kuhisee ihmisiä. Basaari ei tosin ole taianhohtoinen suitsukkeen tuoksuinen basaari vaan krääsälä, jossa myydään loukomia tukkuhintaan ja Emporio Armanin-feikkiboksereita. Turistia on helppo miellyttää. Otamme taksin Efesoksen raunioille ja teen huivistani turbaanin välttääkseni auringonpistoksen. Efesoksen kaupungissa kaikki oleellinen oli lähekkäin: teatteri, vessa, kirjasto ja ilotalo kaikki sulassa sovussa vierekkäin. Uloskäynnin luona on laatikollinen leikkiviä kissanpentuja.
3. Olemme Samos Townin viinimuseossa suurien viinitynnyreiden keskellä. Olemme ainoat asiakkaat koko museossa. Korkeassa, viileässä huoneessa on pöytä, jolle museon kassapoika on tuonut maisteltavaksi neljää erilaista paikallista viiniä. Odotamme, että poika aloittaisi viinimaistatuksen. Poika kuitenkin kehottaa meitä aloittamaan maistelun vasemmalta oikealle, kuivimmasta viinistä makeimpaan. Viininmaistattaja ei pojan mukaan enää tullut töihin ja asiakkaat saavat hoitaa maistelun omatoimisesti 2,5 € pääsymaksua vastaan. Poika poistuu kassalle ja jäämme lasien ja viinipullojen kanssa ihmettelemään ja maistelemaan.
4. Puristan rystyset valkoisena puhelintani kun piskuinen vuokra-automme antaa kaikkensa, jotta pääsisi kömyämään ylös jyrkkää mäkeä. Rukoilen mielessäni, ettei vastaan tule yhden yhtä autoa. Kaikki mutkat ovat kuin jyrkkiä U-käännöksiä ja turvakaiteista ei ole tietoakaan. Manolatesin kapeiden kujien varsilla ihmiset tekevät taidetta ja myyvät käsinmaalattuja saviastioita. Värien ja kukkivien puiden määrä ilahduttaa silmiä. Joka puolella hörrää ampiaisia, vaikka kylä on tunnettu perhosistaan. Syömme mezelautasen suloisessa ravintolassa ja vähemmän suloiset ampiaiset hyökkäävät ruokamme kimppuun. Paikan omistaja kertoo ampiaisten pitävän erityisesti lihapullista ja sytyttää keollisen kahvinpuruja palamaan astiaan hätyyttääkseen ampiaiset pois. Hämärä hiipii nurkkiin ja meidän on aika lähteä takaisin serpentiinitielle.
