Nuoren miehen paluu
Ihastuin deittikierteeni aluksi itseäni 12 vuotta nuorempaan. Hänellä oli pitkä tukka ja monta lasta eri naisten kanssa.
Pahinta oli se, että hän tuntui olevan aidosti kiinnostunut minusta, elämästäni ja mielipiteistäni. Tapasimme monta kertaa. Kävimme kävelyillä, puhuimme paljon ja ymmärsimme ja harrastimme seksiä.
Tosin hänkin ripauksen kiinnostuneempi alapäästäni kuin päästäni. Sain orgasmin ensimmäisen kerran 2,5 vuoteen. Ymmärsin myös, miten järkyttävää seksielämäni oli ollut entisen aviomieheni kanssa.
Pian tosin hän halusi etupäässä seksiä. Seksiä työpaikan sivukopissa. Seksiä nopeasti hänen asunnollaan, kun minulla oli jo kiire Lidliin ja tekemään ruokaa lapsille toiseen kaupunginosaan.
Mielessäni oli kuitenkin herännyt kevät pitkän ankean ajan jälkeen. Äkkiä siellä oli pulinaa, pulputusta, värejä. Halusin kertoa hänelle kaiken.
Töissähän on pakko käydä. Itsensä uuvuttamisesta ei tule loppua. Kai hänelläkin oli kaksi työpaikkaa. Minä tein 10 tuntia päivässä.
Mitä enemmän aloin pitää hänestä, sitä torjuvampia tekstiviestejä minä aloin lähettää hänelle.
Aloin höpistä niissä kaikenlaisista periaatteista ja historiallisista tapahtumista, kun oikeasti halusin vain sanoa, että pidin hänestä ja halusin tavata hänet mahdollisimman pikaisesti.
Kummallista? Kyllä minustakin. Otaksuin, että tällainen torjunta kuitenkin ohitettaisiin nopeasti, huumorilla ja hellyydellä.
Kahden viikon kiivaan tapailun jälkeen hän ehdotti pikaista ”aikuisten laatuaikaa” työpaikkansa toimitiloissa. Minulla oli töissä kauhea kiire, soijaa ja stressiä pukkasi, aikataulut painoivat päälle. Olin kipsissä. Sanoin, etten vain nyt pysty lemmiskelemään.
Tuntui suuttuvan siitä. Hätäännyin hieman.
Viimeisen kerran tapasimme ostarilla. Minulla oli 10 vuotta vanhat toppahousut ja rukkaset. Ehkä se kaatui niihin. Oli pakkasta, kylmää, täysi pipokausi.
Kului pari päivää. Tekstiviestit harvenivat. Hymiöt katosivat. Viestit loppuivat. Lopulta nielin ylpeyteni ja lähetin viestin, jossa ehdotin tapaamista ja jotakin kivaa.
Nada. Nichts. Ei mitään.
Kuukausi kului. Eilen iltana olin saanut häneltä runomuotoisen viestin. Huomasin sen vasta klo 01, jolloin lopetin työnteon.
Vastasin kysyen, onko viesti tarkoitettu todella minulle (keski-ikäiselle) vai jollekin muulle.
Kului 15 tuntia. Hänen uusi sekava viestinsä tarkoitti ilmeisesti, että viesti oli minulle. Pyysin sanomaan suoraan, mitä tarkoittaa.
7 tunnin kuluttua tuli vastaus. Hän haluaisi minut vielä joskus kotiinsa rakastelemaan.
Pimppi toisen miehen toissapäiväisestä panosta kipeänä vastasin: kyllä!
Nyt täytyy muistaa estrogeenivoide joka ilta.