Loppurutistus ja haaveet todeksi
Nyt on ollutkin pitkä tauko siitä, kun viimeksi olen saanut tänne kirjoitettua. On ollut lomaa ja perhettä sekä ystäviä käynyt täällä. Työtkin ovat pitäneet kiireisenä. Edellisessä kirjoituksessa puhuin ikävästä ja siihen on taas palattava, nimittäin nyt se vasta on iskenyt ja kovaa. Perhe kävi täällä ja sen jälkeen on ollut kova kaipuu kotiin. Itketty on! Mutta tänään on tasan kuukausi enää tätä reissua jäljellä ja 2/3 takana. Nyt täytyy vaan kasata itsensä niin, että pystyy nauttimaan vielä jäljellä olevasta ajasta, lämmöstä, auringosta, merestä ja tästä kaikesta muustakin kauneudesta.
Opiskeluni alkuaikoina, kun sain tietoa enemmän, kuinka opinnot käytännössä toteutetaan eli verkko-opintoihin painottuen, niin tuli mieleen ajatus ja haave, että miksei opintoja voisi suorittaa jossain palmun alla. No, ihan hatusta vedetty juttuhan se oli. Eihän muulla perheellä kuin itselläni olisi mahdollisuutta lähteä ja yksin en tietenkään ole lähdössä mihinkään.
Minulla oli myös haave vaihtoon lähtemisestä. Tämä ajatus karisi mielestäni, koska ajattelin etten saisi harjoittelusta ammatillisesti niin paljon kuin haluaisin kielitaitoni vuoksi. Sitten kuulin N:lta koulumme yhteistyöstä aurinkorannikon suomalaisyhteisön kanssa ja loppu on historiaa….
Nyt sitä ollaan täällä palmun alla ja tuntuuhan tämä ihan hullulta, miten nämä jutut ovat voineetkin toteutua! Ja voin sanoa, että on tämä ollut jo tähän asti ihan huippu kokemus hyvin monellakin tavalla.
Ihanaa marraskuuta kaikille täältä palmun alta!
