Avopuolisoni sanoi eilen ensimmäisen postaukseni luettuaan, että onhan se oikeastaan ihan kiva tapa kertoa vauvauutisesta… Huuups! Mikä impulsiivisuus?!?  Blogin kirjoittamista tai kotisivujen tekemistä oon suunnitellut jo pitkään. Nyt kun tartuin tuumasta toimeen, jotenkin unohdin kokonaan että ollaan toistaiseksi kerrottu uutiset vain ihan lähipiirille. Eli TADAA kaikki ystävät ja tuttavat (jos ette jo lukeneet eilisestä esittelypostauksestani), mikäli kaikki menee hyvin, niin meille tulee kevätvauva! Ja esikoisestani Pihlasta maailman paras isosisko!

Olin jo totuttautunut ajatukseen että jäseniä ei enää ole tulossa, mutta kuten uusi työkaverini sanoi; universumi päätti sen meidän puolestamme.

Sirkuksen uuden jäsenen hakemus on ilmeisesti ollut vireillä +-12 vkoa, mikä varmistunee tarkemmin ultrassa syyskuun alussa. Olin jo totuttautunut ajatukseen että jäseniä ei enää ole tulossa, mutta kuten uusi työkaverini sanoi; universumi päätti sen meidän puolestamme. Asia tuli siis hieman yllätyksenä, ihanana ja toivottuna sellaisena! Testin tein -ihan vaan varmuuden vuoksi- seurailtuani kiertoa joka on ollut vuodenvaihteesta epäsäännöllinen. Onneksi oli pari testiä kaapin perällä, joista ensimmäiseen ilmestyi samantien kaksi viivaa. Päässä alkoi kohista, kädet tärisivät, enkä uskonut silmiäni  ”Rakaaas, tuutko tänne!!!”.

Tein puolen tunnin päästä toisen testeistä, plussaa sekin. Soitin äitiys- ja lastenneuvolan takaisinsoittopalveluun, kipitin apteekkiin ostamaan viikkonäytöllisen testin ja raskausajan vitamiinit. Alkujärkytyksestä toivuttuani ensimmäisiä ajatuksia oli ettei esikoiselleni voi kertoa vielä, koska raskausviikot olivat vielä niin alussa ja koulun aloituksessa (kevään kotikoulun jälkeen) oli jo tarpeeksi jännittämistä. Kääk, entäs kesän lomareissun viinilasilliset? Mun lääkitys? Miten saan oman koulun käytyä loppuun? Suuntaavien opintojen työharjoittelujakso oli alkamassa, ensi vuonna oli tarkoitus lähteä vaihtoon ja saada opinnäytetyö pakettiin  parini kanssa.

Kerroimme kuitenkin esikoiselle piakkoin, koska koimme että olisi ollut häntä kohtaan väärin pitää salassa, kun oli jo muutamille läheisille kerrottu. Ja ehkä vähän hölmöä, erittäin tarkkanäköinen mimmi kun on.

Laitoin opinnäytetyöparilleni muutaman päivän päästä viestiä, että meidän pitäisi hieman puhua opparista ja mitä tehdä sen kanssa… Saimme tehtyä alustavia aikatauluja ja päätimme olla stressaamatta liikoja. Mikäli viivästyy hieman, niin ei maailma siihen kaadu. Vuosi 2020 on muutenkin ollut haastava joidenkin opintojen kannalta poikkeustilan vuoksi. Helpotuksekseni viikkoja laskettuani ja hedelmöityksen ajankohtaa arvuuteltuani, vauva on vielä ollut ihan turvassa viinilasillisiltani ja lääkitykseltäni (Alkoholia ei suositella missään vaiheessa raskautta. Harvempi  tosin on muutamaan ensimmäiseen viikkoon edes tietoinen raskaudestaan). Huh, helpotus.

Tämän jälkeen uskalsin oikeastaan vasta alkaa iloitsemaan asiasta. Ja joo, piti kuvan yhdistelmävaunut hommata heti, että asia tulisi jotenkin konkreettisemmaksi. Aika epätodellinen olo oli testin jälkeen varmaan yli viikon. Vaikka ketä tässä muka huijaisi, kun vatsakin on jo ihan pallo.

Alkuraskauden oireita ovat olleet pahoinvointi (mitä ei esikoista odottaessa ollut ollenkaan) ja ihan järkyttävä väsymys, mihin ei tosiaan auta se että lääkitys jäi pois. Yksi ADHD:n ydinoireistani on vireystilojen vaihtelu. Ennen lääkitystä minun oli vuosien ajan pakko nukkua päivällä lyhyet päiväunet, että jotenkin jaksoin loppupäivän. Se hieman jännittää, että miten arki tulee sujumaan odotusaikana. Saati miten pystyn keskittymään opintoihin. Viimeksi kun lääkityksessä oli taukoa kaksi viikkoa, alkoivat laskut ja muut tehtävät kasaantua ihan huolella, ja vaikuttihan se parisuhteeseenkin.

Olen ollut esikoisen syntymästä lähtien hänen kuudenteen ikävuoteensa asti totaali-yh, kunnes tapasin nykyisen kumppanini. Nyt alkuun kävi pari kertaa myös sellainen paniikkiajatus/ajatusvirhe mielessä, että miten hitossa mä jaksan tätä arkirumbaa, kun koiravauvan  lisäksi on pian vielä  ihmisvauvakin tässä pyörimässä. Nopeasti havahduin kuitenkin että hei; enhän mä ole tässä yksin kun mulla on nyt ihana kumppani jakamassa tätä arkea, eikä mun tarvitse kaikkea jaksaa tai tehdä yksin <3

Kuvan kissa on Miiru, toiselta nimeltään Hailaiva, koska on pennusta asti seurannut mua kuin hai laivaa.

Toistaiseksi muutaman viikon aikana olen vain kerran lukinnut itseni ulos ilman avaimia ja puhelinta koiran kanssa. Kaksi kattilaa polttanut piloille. Ja VAIN KERRAN mun perus; nostanut kuumentuneen pellin ilman patalappuja. Unohtanut olen vaikka ja mitä. Wilma paukkui jo heti ensimmäisen kokonaisen kouluviikon jälkeen sunnuntaina ”Emme ole saaneet ilmoitustanne, oletteko tulossa vanhempainiltaan?” Näille on oppinut jo nauramaan, mutta joinakin hetkinä ärsyttää, kun tietää ettei arjen oikeasti tarvitse olla näin hankalaa. Noh, ainakin olen saanut taas kalenterin hyvin käyttöön, ilman sitä ei arjenhallinta pelaisi yhtään. Onneksi koira on rytmittämässä päivää silloinkin, kun teen viimeiset kurssit ja aloitan äitiysloman.

Eläimet ovat alkaneet mielestäni käyttäytyä hieman eri tavalla. Toinen kissoista alkoi nukkumaan vieressäni ennen plussaa, vaikka yleensä nukkuu mieheni vieressä. Kuvan kissa on Miiru, toiselta nimeltään Hailaiva, koska on pennusta asti seurannut mua kuin hai laivaa. Koiranpennun kotiutuessa se vähentyi hieman. Koiramme Della on alkanut reagoimaan hieman enemmän äänekkäisiin vastaantuleviin koiriin. Varsinaista vahtiviettiä sillä ei ole ollenkaan, mutta laumatietoisuus näkyy siinä, että haluaa pitää lauman kasassa ja haukkuu jos ystävien tai lapsien kanssa  hajaannumme eri suuntiin.

Olisi kiva kuulla oletteko huomanneet tällaisia käyttäytymisen muutoksia lemmikeissä,  ja millaisissa tilanteissa?

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!