”Saakeli sentään mitä sontaa!” on huudahdus, joka nykypäivänä kajahtaa ilmoille tilanteissa, joissa erehdymme yrittämään viihdyttää itseämme radiomusiikilla.

Tätien meluherkkiä korvia on särkenyt jo pitkään. Aina radiolähettimen tai muun musiikkiaaltoja vastaanottavan apparaatin avatessamme mitäänsanomattoman köyhän jumputuksen aikaansaama ärtyneisyyden aalto hyökyy ylitse ja korvissa alkaa juilia kuin neuloja läiskittäisiin tärykalvoille. 

Onko vika meissä itsessämme vai musiikin tuottajissa?

Itse olemme tietysti taipuvaisia epäilemään enemmän jälkimmäistä, mutta myönnettäköön silti, että tietty – mahdollisesti ikäsidonnainen – makumieltysten kapea-alaistuminen ja asenteellinen kangistuminen kieltämättä värittää tulkintojamme: jopa monien muiden sulosäveliksi tulkitsemat melodiat alkavat jäytää julmasti äiti-ihmisen metelille allergisoituneita korvakäytäviä. Terttu on jo aikaa sitten vaipunut tilaan, jossa hän ”ei käytä enää musiikkia missään muodossa”. Anni sen sijaan jaksaa vielä yrittää, ja on vaihtelevalla menestyksellä pyrkinyt hapuilemaan radioaalloilta edes jotakin musiikiksi luettavaa.

Mutta – mutta, mutta – mitäs kummaa onkaan karannut eetteriin muutamalta nykyartistilta viime päivinä?!

1.      Adele, Hello. Kun tämän tyrmäävän tulkitsijan jylhän intensiivinen lauluääni kajahtaa kovaäänisistä, kyynisemmänkin kuulijan sydänalassa läikähtää. Adelen veto kirvoittaa kyyneleet silmiin, vierittää kylmät väreet läpi selkäpiin ja tarjoaa lopulta totaalisen katharsiksen – balsamia haavoille, armahduksen syntiselle: Hello from the outside/ At least I can say that I’ve tried/ To tell you I’m sorry for breaking your heart/ But it don’t matter, it clearly doesn’t tear you apart.

2.      Seynabo Sey, Still, Pretend, Hard Time. Tämän naisen gruuvi on vertaansa vailla! Korskean koskettavat balladit ja takuulla tanssittavat menobiisit totisesti tyydyttävät  kypsän kuulijan sielukkuudenkaipuun ja notkistavat vanhemmankin naisen nikamat tanssimuudiin.

3.      Paula Vesala, Tequila. Moniulotteisen mestarin lauluääni soi entistä raikkaampana, viekottelevampana, haikeampana, hurmaavampana. Varteen tien seisakkeen/ muistoksi tulevaisuuteen/ Veitsellä kaiverran seiniin menneen maailman/ Kirjaimet sun ja mun/ kahden ei toivotun/ Tartu kii, piirrä tähdet silmiin.

4.      Chisu, Polaris, Tuu mua vastaan, Onni, Viekää minut hänen luo. Säteilevän tähden uusin julkaisu sisältää säväyttävän sekoituksen pohjoisen mystiikkaa, korviahyväilevän herkkiä sävelkulkuja ja taiturimaisia tekstinpätkiä (parisuhde)viestinnän vaikeudesta: En osaa sanoo sanaakaan/ Et kai mun runoutta enää kuulekaan/ Yksi mykkä ja yksi kuuro/ Ei yhteyttä, linja on huono.

5.      Kygo feat. Will Heard, Nothing left. Tämän biisin rouhean tyylikkäänä rullaava svengi sulattaa tätien sydämet lopullisesti ja laittaa samalla lanteet vispaamaan. Auh!

Perutaanpa siis välittömästi kaikki äskeiset rumat puheet – näiden artistien tuotanto on palauttanut uskomme taas hetkeksi nykypopulaarisäveltaiteeseen! Kappaleet antavat sittenkin toivoa löytää edelleen muutakin kuultavaa, kuin viimeaikoina melkein pelottavalla tavalla puhuttelemaan alkaneet luonnonäänimeditaatiot tai Sibeliuksen sinfoniat. 

Kiitos arvon nykytaiteilijat, Nöyrin kiitoksemme näistä Teille!