Sinäkin olet kerran ollut nuori
Pakkanen painuu kahteenkymppiin. On tammikuun toinen viikonloppu vuonna 1996. Istumme assan sillan alla, minä, Sanni ja Niilo. Jollain kaverin kaverilla piti olla kotibileet Nakkilassa, mutta ei saatu kyytiä.
Himassa en aio todellakaan lauantai-iltaani viettää, mä keksin tekemistä vaikka väkisin. Nuorkka taitaa olla tänään suljettu, ja sitä paitsi sinne menee vaan nolot. Mäkki meni kiinni tunti sitten, Carrols äsken, ja ikä ei tod. viel riitä Ale-pubiin. Jumaleissön tääl on kylmä. Saispa jostain edes kuumaa kahvia.
Niilo kaivaa repustaan jotain.
”Ei vitsit onks sul viinaa?” Sanni kysyy.
”Sain pöllittyy faijan kaapista: täs on kaikkee sekasin, mitä löyty. Hei Anni, haluutsä huikan? Blandista ei kyl nyt oo.”
”Hei ei se mitään, eipähän tarvi litkii niin paljon.” vastaan ja kohotan jäisen ginipullon huulilleni. Ginin, brandyn, viskin, vodkan ja konjakin luonnoton sekoitus korventaa ruokatorveni karrelle ja lyö yrjön kurkkuun. Saan vaivoin muutaman huikan alas. Suihkaisen päälle menthol-suusuihketta peittääkseni kammottavan jälkimaun.
Istahdan hankeen. Sanni ja Niilo viskovat jääkokkareita raiteille ja nauravat. Pakkanen piirtelee kiemuraisia jääkukkasiaan pitkin aseman sillan kaidetta. Ohi ajavien junien sähkölinjat räiskähtelevät kylmyydessä kuin siniset tähtisadetikut. Minulle alkaa tulla lämmin. Täällähän voisi viettää vaikka koko yön.
Viime päivien uutisia silmäillessä vaikuttaa siltä, että nuorison elinolosuhteet eivät juurikaan ole parantuneet sitten 1990-luvun puolivälin, jolloin me, Anni ja Terttu, vietimme omia teinivuosiamme, viikonloppuisin lähinnä ulkona värjötellen. Päinvastoin, näyttäisi siltä, että nuoren vapaa-ajanviettotapoja ja mahdollisuuksia tavata vertaisiaan pyritään yhä aktiivisemmin kaventamaan.
Taloussanomat uutisoi juuri, kuinka keinovalikoima nuorten karkottamiseksi kauppakeskuksista ja muista julkisista tiloista saa yhä mielikuvituksellisimpia ja räikeämpiä muotoja. Nykyisin nuoria tavataan hätistellä esimerkiksi klassisella musiikilla, korkeilla äänillä tai vaikkapa kastelemalla portaita joilla nämä tapaavat istua. Myös YLE nosti aiheen esille uutisessaan äskeittäin. Näitä huomioita nuoriin kohdistuvasta, yhä yltyvästä apartheid-henkisestä eristämispolitiikasta tukevat uutisissa viitatun tuoreen akateemisen tutkimuksen (Pyyry 2015) tulosten lisäksi omat empiiriset havaintomme kentältä:
Seuraava tapahtumakuvaus sijoittuu uusmaalaiselle pikkupaikkakunnalle, juuri maahamme rantautuneeseen, nuorison keskuudessa hyvinkin suosittuun yhdysvaltalaislähtöiseen hampurilaisravintolaan. Olimme eräänä lauantaisena iltana tapamme mukaan roskaruokailemassa pikkulastemme kanssa. Tunnelma ruokalassa oli varsin myönteinen: iloinen puheensorina ja ahnas ruuan maiskutus kantautui korviimme sulassa sovussa keskenään ruokailevien, eri-ikäisten ja -taustaisten henkilöiden suista.
Mutta voi! Meinasipa siinä meiltä varttuneemmilta purilaistenpureskelijoilta mennä strösselijätskit väärään kurkkuun, kun huomasimme tylyotteisen ravintolapäällikön alkavan äkkiarvaamatta ohjata kaikki noin 15-17-vuotiaat asiakkaat ulos ravintolasta. Lokakuiseen loskasäähän lennätetyille lapsukaisille ilmoitettiin kyseisen hamburilaisbaarin muuttuvan K18-alueeksi kello 21.00 alkaen.
No nyt tuli kiirus meille vanhemmille vetäistä mega-aterian kaikki jättiranet kiduksiin muutamassa minuutissa ehtiäksemme pikkupilttiemme seuraksi ulos parkkipaikalle! Mutta ei, luojan kiitos, kaikkia alaikäisiä ei sentään eliminoitu salista. Tekaistu ikäraja ei siis koskenutkaan vanhempiensa seurassa saapuneita nassikoita, jotka saivat rauhassa jäädä ryystämään päärynäpirtelöä rinnuksilleen, samalla kun odottamattomasta kohtelusta silminnähden säikähtäneet nuoret ohjattiin parveilemaan hämmentyneinä ulkopuolelle.
Hyvät kanssakeski-ikäiset lukijat, uskoaksemme on aiheellista esittää kysymys: Mitä vaihtoehtoja vapaa-ajan viettoon nuorelle jää edellä kuvatun kaltaisessa jäätävän ankeassa asenne- (sekä meteorologisessa) ilmastossamme? Ei tarvitse mennä Tanskaa pidemmälle, kun alaikäinen Mopo-Mikkel saa halutessaan nauttia smørrebrödinsä cappuccinon kera trendikahvilassa myöhään yön pikkutunneilla. Virossa teini-ikäiset Liisi ja Raito bilettävät viikonloput energiajuoman voimalla kaupungin siisteimmässä kohtaamispaikassa. Ja vähän vielä etelämpänä on hyvinkin tavanomaista, että koko perhe, vauvasta vaariin, ja vielä ystävät, sukulaiset ja naapuritkin mukana, viettävät yhdessä iltaa ikärajoista, kellonajoista saati anniskelualueiden rajoista piittaamatta, ilman yhdenkään virallisen valvojan naama – niin sanoaksemme – norsunv***lla suorittamaa tarkkailua.
Hyvät lukijat, osaisiko joku Teistä artikuloida, mitä olisi tehtävissä, että emme yhä edelleen, 2010-luvulla, syyllistyisi tähän julkeaan teiniemme ahtaalle ajoon? Tulisiko esimerkiksi oikeus hampurilaisateriaan kello 21.00 jälkeen kirjata lasten oikeuksien julistuksen erillisliitteeseen?
Rohkenemme nimittäin muistuttaa,
Sinäkin olet kerran ollut nuori.
