Apuja arkeen

IMG_20180129_141445.jpg

 

Olen käynyt nyt kolmena maanantaina toimintaterapiassa. Ensimmäisellä kerralla sain niitä tukia ym.
Toisella kerralla tehtiin toiminnallisia testauksia. Laittelin nappuloita reikiin ja otin pois, heittelin palikoita laatikosta toiseen. Molemmilla käsillä niin nopeasti kun vain pystyin. Mitenkö meni, nooo aika huonosti. Molemmat oli reippaasti alle viitearvojen, vasen vielä pahemmin.
​Nyt tällä kolmannella kerralla, joka oli maanantaina paneuduttiin keittiön ihmeelliseen maailmaan. Miten pärjään keittiössä, millä saataisi siellä työskentelyä helpottumaan.
​Roskiskaappi. Sieltä pitää ottaa roskis pois, jotta saa korkean tuolin siihen eteen ja jalat kaappiin! Näin pääsee lähemmäksi tiskiallasta työskentelemään. Ja miksikö? No kun siellä tiskialtaassa on se vatkauskulho, perunat ym. Empä ollut tällaistakaan osannut ajatella. Altaassa se kippo on matalammalla, eikä tarvitse nostaa hartioita korviin vatkaamisen ym ajaksi. Voin samalla myös nojautua tiskipöydänreunaan, joka on pehmustettu pyyhkeellä. Näppärää.
​Kävimme läpi myös erilaisia keittiövälineitä, miten niitä käytän. Siinä samalla toimintaterapeutti teki arviota, olisiko jostain erilaisesta veitsestä, kuorijasta ym apua arkeeni. Antoi vinkkiä miten kuuma kattila liu`utetaan tiskipöytää pitkin, kun käteni ovat epävakaat nostamaan, ettei käy vahinkoa.
​Kuorisin ja pilkkosin porkkanaa, testailin erilaisia kuorijoita ja veitsiä, leikkasin paperia.
​Mukaan jäi melkoinen määrä tavaraa kotiinviemisiksi. Juustohöylä, veitsi, kuorija, sakset, keitinsiivilä, tartuntapihdit, vetoketjun apuvedin.

Pitihän niitä toki heti päästä testaamaan! On kyllä melkoset pelit ja pensselit. Jo sillä, että kahvan asento on eri, ei tarvitse käyttää niin paljon voimaa, kun normi veitsen kanssa tai juustohöylällä. Kaikki on paksumpia, joka auttaa siihen, ettei tarvitse ottaa niin tiukkaa otetta, kun kädet ei todellakaan siitä tykkää. 
​Tartuntapihdit, ooh mikä pelastus tiukkoihin pistokkeisiin ja meidän jäykkiin keittiön laatikoihin, joista mun on todella paha ottaa kiinni.
Sakset on vanhat tutut jo kouluajoilta, jolloin käsi leikattiin. Kevyet käyttää ja palautuu itsekseen aukiasentoon.
Siivilään on tarkoitus laittaa perunat ym ja kun ovat valmiita, voi nostaa vaan pelkän siiviläosan pois ja jättää vesikattilan liedelle jäähtymään. On mulla toki siivilä aikasemminkin jo kotona, mutta ei tällaista kattilan mallista ja tällaisella kahvalla.
Vetoketjukoukulla saa esim. helposti kenkien vetoketjut vedettyä kiinni. Mulla ei sormien pinsettiote pelitä, en saa kunnolla kiinni ja jos lipeää sormista tulee julmettu kipu. Koukku pujotetaan vetoketjun reikään (jos vetskarissa vaan sellainen on) ja kepillä saa vedettyä helpommin. Koukun toisessa päässä on nappikoukku, tosin sille en ole löytänyt vielä käyttöä, kun ei kaapista löydy paljon napitettavia vaatteita, paitsi muutamissa farkuissta tietty.

 
Mahtavaa, että näillä saan helpotusta keittiössä toimimiseen ja pystyn jatkamaan ruuanlaittoa, vaikkakin hitaasti, mutta varmemmin. 🙂
 
-Johanna

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys

Toimintaa ja terapiaa

IMG_20180119_085523.jpg

Oih, eilen oli kauan odotettu ensimmäinen toimintaterapia käynti. Eikä turha 2,5h käynti ollutkaan! Käytiin ongelmat läpi ja alettiin miettiä niille helpottavaa hoitoa. Muutamalla testillä vahvistettiin, että kaikki ei todellakaan ole kunnossa ja tilanne on edennyt CRPS:n osalta jo aika pahaksi.
Mitäkö jäi käteen? No ainakin paljon kaikkia tukia ym. Hermojen puristavaan ja räjähtävään oloon sain painevaatteita. Vasen käsi sai painehansikkaan, sekä -hihan. Oikea käsi sai painehansikkaan. Molemmat jalat sai painesukat. Lisäksi luovuttiin kantositeestä ja sen tilalle tuli olkatuki, jonka toivotaan helpottavan vasemman käden kyynärhermon kipuja. Molempiin käsiin tuli rannetuet, jotta ranteet saisivat levätä, eivätkä taipuile provosoiviin asentoihin. Ja rannetukiahan tuli kahdet erilaiset, yölle omat. Nyt loppuu käsienpäällä nukkuminen, tai pikemminkin se, että ranne on taipuneena ja makaan sen päällä.
Näiden kanssa nyt totutellaan ja mennään!

Ystäväni kysyi, joko olen huomannut jotain eroa. En sen suuremmin, kaikki on superkipeää edelleen. MUTTA, eilen illalla painevaatteet riisuttua kivusta tuli vielä kovempaa, se niiden rauhoittava tunne katosi samantien. Eli onhan näistä jotain helpotusta jo ollut, vaikka sitä ei huomaa kun vasta pois ottamisen jälkeen.

Maanantaina taas seuraava käybti, silloin olisi tarkoitus katsoa arkea helpottavia apuvälineitä 🙂

Ihanaa viikonloppua, terkuin Robot Woman Johanna!!!
 

paine.jpg

 

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys