Hyi, miten huono äiti!
Törmäsin eräässä paikallisessa Facebook-ryhmässä keskusteluun, jossa aloittaja moitti rattaita työntänyttä äitiä, joka tuijotti tietä ylittäessään kännykkää, eikä pitänyt rinnallaan kulkevaa pientä lasta kädestä. Auton ratin takaa bongattu äiti tuli tuomittua keskustelussa vastuuttomaksi ja aloittajan tapa toimittaa äitiyttä samalla kiillotettua.
Nämä keskustelut ja kommentit saavat ainakin itselläni niskavillat pystyyn. On vaikeaa olla kommentoimatta tai jopa provosoitumatta. Mitä pidempään olen äitiydestä saanut nauttia ja siinä kaikenlaisia haastaviakin hetkiä kohdata, tarve tuomita muita äitejä on hälvennyt entisestään. Sen takia tuntuukin erityisen surulliselta, että sen lisäksi, että sheimaajat ovat usein niitä toisia äitejä, he ovat usein myös huomattavasti tuomitsemiaan äitejä vanhempia ja kokeneempia. Joskus tekisi mieli vastata samalla mitalla ja kysyä, miten siihen huutelijan täydelliseen äitiyteen sopii esimerkiksi ne hänen omalle aikakaudelleen tyypilliset selkäsaunat tai eristämiset.
Äitiys ja vanhemmuus ovat lajissaan maailman hienointa, mutta samalla kuluttavinta ja kovinta hommaa. Sitä ei voi ymmärtää, ennen kuin on yhtäkkiä vastuussa toisesta ihmisestä, aivan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Edes silmät selässä ja jatkuva ennakointi, metatyö ja valmistelu eivät aina riitä. Juuri törmäsin vanhaan koulukaveriin, joka kertoi heidän poikansa pyöräilleen kaikesta varmistelusta huolimatta suoraan mereen. Meillä tavallisilla äideillä, jotka teemme virheitä ja väsymme, läheltäpititilanteita, eineslounaita ja suositusten vastaisia kenkäostoksia tulee, vaikka miten yritämme suoriutua tehtävästämme nykyajan standardien mukaisesti. Puhumattakaan siitä, miten emme aina saakaan pidettyä hermojamme kurissa. Tai kykenekään noudattamaan kaikkia kiintymyssuhdeteorian mukaisia ohjeita! Itse pilasin lapseni jo alkumetreillä lähtemällä keikalle puolisoni kanssa ja jättämällä lapsen tätiensä hoiviin, jolloin teoriaan sisältyvä ”tunti hoidossa per ikäkk” -sääntö jäi toteutumatta. Yritin vakuutella itselleni, että nelikuinen vauvamme selviäisi tilanteesta vahingoittumattomana, sillä varsinaista hereilläoloa oli vain noin 3 tuntia. Mutta silti. Syyllisyys painoi minua, ei missään nimessä tuoretta isää, sillä eräs toinen äiti oli huomauttanut asiasta nimenomaan minulle.
Äidin pitäisi siis aina onnistua ja olla virheetön. Mutta eikö äitikin ole vain ihminen? Ihminen tekee virheitä tai kuten voisi suopeammin ajatella, ihmisen ei edes tarvitsisi tähdätä täydellisyyteen. Edes tai etenkään vanhemuudessa, jossa se on m a h d o t o n t a. Sitä paitsi, se mikä on Ritvalle täydellistä, ei välttämättä ole sitä Jennalle. Tällä julkisesti dumatulla, rattaita työntäneellä äidillä on saattanut olla takanaan ties millainen päivä, viikko tai vaikka vuosi, ja elämässä kuormaa enemmän, kuin kukaan osaisi arvatakaan. Aloittaja näki kirjaimellisesti vilahduksen kyseisen perheen arjesta, joka voi yhtä hyvin olla myös sujuvaakin. Oli syy kännykän tuijottamiselle kuitenkin mikä hyvänsä, sheimaamiselle ei silti tulisi antaa sijaa. Eikö edes meidän vanhempien tulisi olla sellaisen yläpuolella ja keskittyä ennemmin sen kateissa olevan myötätuntomme lietsomiseen?
– mymme,
joka on esimerkiksi tiputtanut kännykän vauvan otsaan yhteiskuvaa sängyllä ottaessaan ja unohtanut lukita rattaiden pyörät pudonnutta lelua nostaessaan, jolloin lapsi valui tieltä ojaan