Kohta alkaa lähestyä kevään reissut, joten palataan hetkeksi heinäkuiseen Kanadaan parin vuoden taakse. Pääsin toista kertaa Kanadaan vuonna 2014, jolloin vietin pari viikkoa Montrealissa ja matkaan sisältyi myös viikon roadtrip ympäri itärannikkoa. Kartalta katsottuna kulkemamme reitti oli säälittävän pieni, vaikka kilometreissä istuimme ainakin 1500km autossa. Ja Kanada on iso: pelkkä Quebecin osavaltio, johon myös Montreal kuuluu, on pinta-alaltaan jo 4,5 kertaa Suomen kokoinen. Vajaan viikon aikana ja tuhansia kilometreja autossa istuttua kerkesimme nähdä Quebecista vain murto-osan.
Ensimmäisenä kohteena Montrealista lähettyämme oli Montmorencyn putoukset. Montmorency Falls sijaitsee aivan Quebecin kaupungin kupeessa. Nuo putoukset ovat vasta Kanadan kahdeksanneksi suurimmat putoukset, eli isompiakin löytyy, mutta näin suomalaiselle silti vaikuttava näky. Ylös matkattiin gondoleilla ja kävellen pääsi alas.
Alla oleva kuva otettu Montmorencyn majoituspaikkamme takapihalta, josta näkyi siis Quebeciin. Quebecin kaupunkiin olisi ollut hauska tutustua paremmin, mutta aikataulujen vuoksi se jäi ja lopulta kävimme siellä vain pari kertaa kiertelemässä ja ravintolassa, ja niistäkin kerroista toisella vaivasi ikävä sade.
Quebecin jälkeen lähdimme koilliseen kohti Gaspen niemimaata. Ylitimme lautalla St. Laurentin joen ja lauttamatkan jälkeen olimme päätyneet. Gaspen niemimaa oli ihana! Maisemat tosi vehreitä ja kauniita, kuten postauksen ekassa kuvassa näkyy. Yövyimme parin yön verran Carleton-Del-Surin kaupungissa, joka sijaitsee ihan lähellä New Brunswickin osavaltiota. New Brunswickissa on eri aika kun Quebecissa, eikä puhelimeni kello osannut päättää mitä aikaa elää ja vaihteli sitä oikeasti monta kertaa tunnissa. Onneksi oltiin sentään lomalla, niin tunti sinne tai tänne ei ollut niin merkityksellistä. Seuraava juttu yllätti: tottakai olen tiennyt, että Quebecissa puhutaan ranskaa. Kyllähän Montrealissakin kieli on virallisesti ranska, mutta kaikki osaavat myös englantia ja vaihtavat sujuvasti siihen tilanteen mukaan. Gaspen niemimaalla sen sijaan edes hotelleissa (!) henkilökunta ei osannut englantia, saati golfkentällä.
Golfkentällä oli upeat maisemat ja kirsikkana kakun päällä myös karhun tassun jälkiä bunkkerissa. Karhuihin itsessään ei törmätty, mutta pesukarhu ja joitain muitakin elukoita nähtiin. Pelasin itseasiassa elämäni parhaimman kierroksen tuolla kentällä. Golfkentän henkilökunnan englannin taito oli myös mielenkiintoinen: ennen kierrosta menimme syömään klubiravintolaan, mutta ravintolan nainen ei oikeasti osannut sanaakaan englantia, eikä täten osannut selittää meille mitä sapuskat sisältää; siis edes sitä, onko kyseessä kana/liharuoka vai kasviksia. Ruokalistat olivat luonnollisesti pelkästään ranskaksi, mikä oli jo erittäin erikoista sekin! No joo, tietysti tässä voi sanoa, että olisi meidän pitänyt osata ranskaa kun ranskankielisellä alueella olimme, mutta jotenkin sitä oletti, että englantiakin olisi osattu, kun kyseessä oli kaksikielinen maa. Toisaalta onhan Suomikin kaksikielinen valtio, eikä oma ruotsintaitoni kovin auttavaa parempi ole.
Carleton-Del-Sur oli jotenkin kivan tunnelmainen paikka, vaikka siellä ei mitään erikoista ollutkaan. Tuntui, että tosiaan on Amerikan itärannikolla ja todella kaukana kaikesta. Kyseiseen kohteeseen päätyminen vaati pitkät matkat keskellä ei-mitään läpi paikkojen, joista ei ollut koskaan kuullutkaan. On tosi vaikeaa pukea sanoiksi sitä fiilistä, joka mulla tuli Carletonissa. Carletonista matka jatkui Gaspen niemimaata pitkin Perceen kaupunkiin, jossa oli sitten jo edes pari muutakin matkaajaa. Perceen käyntikortti on allaolevissa kuvissa näkyvä kivenlohkare, joka on innoittanut lukuisia taitelijoita. Perceessä käytiin vetämässä kala-annokset ravintolassa, jonka jälkeen alkoi piiitkä kotimatka rantareittiä pitkin. En enää mitenkään muista paikan nimeä, jossa yövyttiin viimeinen yö kotimatkalla kohti Montrealia.
Haluaisin ehdottomasti jatkossa käydä tutkimassa Kanadaa enemmän, ja erityisesti Vancouver kinnostaa. Ylipäätään koko Pohjois-Amerikan mantereen länsiosa on täysin tuntematonta aluetta itselleni, ja Vancouverin lisäksi kiehtoisi USA:n puolelta käydä katsastamassa Washingtonin osavaltion synkeät metsät (joissa kuulemma Twin Peaks on kuvattu) ja Seattlen kaupunki. Tykkään kanadalaisesta menosta mitä nyt siihen oon päässyt tutustumaan, ja tähän mennessä kerrytetyn kokemuksen perusteella se on jenkkimenoon verrattuna aidompaa: sopivan sosiaalista, mutta ei liian ”darlingsweetheart”-lässytystä. Nähtäväksi jää, milloin seuraavan kerran Kanadaan päädyn.
